Koninginne dag

Hyvää kuningattaren syntymäpäivää!

Kevättä ilmassa

Hei ystävät! Hieman suvantovaihetta ollut blogipäivityksessä, elämässä ja työssä. No, täältä tullaan entistä ehompana :)

Ensimmäisenä viikon virheellinen luontokuva. Ei ne olekaan haikaroita, vaan kurkia! Meillä tämän tiedon valkenemiseen meni kolme kuukautta, vanhempieni tuttavaperheellä viisi vuotta... Vaikkakin näyttävät enemmän haikaroilta.
Kuva otettu osoitteesta (ei ne meidän onnistu): http://retki.pp.fi/images/dk02/grugru10503.jpg

Tästä pääseekin mukavasti tuohon tuttavaperheeseen. Olimme heillä illallisella. Asuvat tosiaan myös täällä Amstelveenissä, erittäin kivalla vanhalla asuinalueella. Asunto on neljässä kerroksessa ja valoisa, tyypillinen hollantilainen koti. Suomalaiseksi erottaa ikkunassa olevista kymmenistä mariskooleista. Perhe on asunut hollannissa nyt kahdeksan vuotta. Avasimme hollannin grillikauden ja rouva oli laittanut maukasta ruokaa, viini oli hyvää. Varsinainen kevään grillikausihan avattiin jo E-afrikassa.

Oli kivaa olla kylässä! Tässä maassa kun ei ole tapana kyläillä ja kutsuja ihmisten kotiin ei niin vain saa. Onneksi nuo Ak:n vanhempien frendit ovat suomalaiseen tapaan useasti toivottamassa meitä tervetulleeksi pistäytymään iltaoluella tms. Toinen asia, jonka olemme huomanneet tai erityisesti Ak tyttöjen keskuudessa, on se, että vaikka kuinka jutttelisi lounaalla ja tapaisi viikonloppuisin huvituksen merkeissä, eivät tytöt esimerkiksi pyydä "kahville".

AK: En voi kuvitelle itsekään sitä heille ehdottavani. Olen monasti ollut hyvin lähellä, mutta täällä ilmapiiri vain ei ole sellainen. Ehkä nyt kolmen kuukauden jälkeen voisin tuon ehdotuksen vihdoin tehdä. Ehkä siinä on joku sama kuin kotiin kutsumisessa, voidaan olla tuttavia yleisesti, mutta aika kauan kestää ennen kuin pääsee todella lähelle ja kahdenkeskiseen kahvitteluun?

Voin mainita gradustani sen verran, että kyllä se etenee. Ei mikään suosikkipuheenaihe, mutta ei nyt ylitsepääsemätönkään riippakivi. Kirjoitan sitä kuitenkin pääasissa joka arkipäivä vaihtelevalla menestyksellä. Teen analyysejä aineistosta tällä hetkellä. Uskon saavani sen kesäkuun loppuun mennessä sellaiseen kuntoon, että syksyllä kesätöiden jälkeen voin rauhassa viimeistellä ja pyöritellä sanoja ilman paineita. Toisaalta olenhan nopean toiminnan ihminen eli viilailu ei ole minun juttuni.

Hollantilaisista yleensä, on huvittavaa, että minua (Ak) luullaan paikalliseksi. Saan päivittäin vastata tienkyselijöille tms. että sorry, no dutch. Erityisesti tämä on mielestäni outoa koska hollantilaisten naisten keskipituus on lukemani mukaan 171 cm (miesten 185 cm) ja olen jokseenkin 11, 5 cm tuosta keskipituudesta. Kukin pohtikoon tahollaan, että alas vai ylöspäin. Ilmeisesti vaaleus sekoitettuna jykeviin (?) kasvonpiirteisiin ohjaa tulkintaa, nimittäin Tuukalle puhutaan aina englantia. En muista olemmeko aiemmin kirjoittaneet, mutta täällähän todella englannilla pärjää ihan miten vaan. Kaikki lapsista mummoihin puhuvat englantia ja sinällään tienneuvominen onnistuu.

Yleisesti elämästämme, nyt olemme siinä vaiheessa, että kaikki Amsterdamissa alkaa olla jo ihan tuttua: pyöräily sujuu vauhdilla muiden mukana, kaupassa ei tarvitse aina tankata hollanninkielisiä tekstejä ja tv:stä tietää milloin tulee jotain mielenkiintoista. Samalla tietenkin tietämys ärsyttävistä asioista lisääntyy.

Ärsyttävää on tämän opiskelijakylän roskaisuus, emme ymmärrä kuinka paljon hajonneita tavaroita, roskapusseja ym. voi ilmestyä yön aikana kadulle! Samaten ei-kierrätettävyys on raivostuttavaa. Hollannissa yleisesti kierrätetään ihan hyvin, mutta Amsterdamissa on liian ahdasta (?) ja ei ole esimerkiksi biokierrätystä. Lasi ja paperi osittain kerätään, mutta esimerkiksi kartonki,pahvi,metalli yms. eivät kuulu tähän systeemiin. Meillä opiskelijakylässä on vain paperinkeräys. Ottaan niin päähän pistää kaikki bio yms. roskiin. Pientä valitusta nyt siis.
Toisaalta positiivisena asian kääntöpuolena se, että ensimmäinen terassikaluste (jakkara) haettu aamulla roskiksesta. Nyt kelpaa nauttia aamuauringosta parvekkeella.

Toinen rasittava asia on ruokakauppojen kiinni oleminen sunnuntaisin (Damin keskustassa on joitain auki) ja yleensä viikolla kauppojen sulkeutuminen kuuden aikaan. Jos töistä pääsee viideltä ja fillaroi keskustaan, ehtii juuri sisään ja samantien ulos.. onpahan aikaa iltaisin olla ja vaikkapa harrastaa jotain.

Ruokakaupoista puheenollen. Niissä on aikas kätevä laite tarkan markan kotirouville, sellainen viivakoodilukija-laskin, jonka voi ottaa sisääntullessa ja piippailla ostokset siihen. Hassua myös on sellainen, että kaupassa kuin muuallakin kohtaa paljon ihmisiä, jotka viheltelevät ja laulavat ääneen. Pyöräillessä ei ole mitenkään tavatonta, että vastaan polkee täysillä laulava herra tai teini.

ps. Meillä on muuten balettiryhmän kanssa esitys toukokuun lopussa.hmm. Tuukka ehkä raportoi siitä sen koettuaan. Lähinnä pyörryttää jo pelkkä ajatus. Setti on klassista balettia maustettuna modernin liikkeillä ja klassisten asentojen "hajoittamisella rumiksi asennoiksi". Musiikkina afro-kelttiläis-modernia (Afro celt sound system). Tykkään musiikista ihan kauheasti, sopii tanssiin.

Laitetaan taas paljon kuvia. Ohessa parvekkeen lemmikki, ihania kirsikkapuita (tai jotain), aurinkoinen yli 20 astetta täytti Vondelparkin ja Tuukka koko lauantaipäivän kestäneellä levykaupparetkellä.

Keukenhof

Seuraa kuvia kovasti kehutusta Keukenhofista, kukkapuistosta, joka sijaitsee noin tunnin matkan päässä Amsterdamista, Lisse nimisessä kaupungissa. Kukat olivat upeita! Mutta: kiireisin turistipäivä tänä keväänä, ihmisiä tolkuttomasti, pääsymaksu kohtuuton (13,5 €), ruoka "ravintoloissa" järkyttävää (ketsuppipussi, tiedättehän, sellainen pieni, maksoi euron ja jos syö maailman huonoimpia ranskalaisia, niin sitä tarvitsee) sekä ilmakin aika hyytävä. Kaikesta huolimatta oli ihan mukavaa, mutta ei ehkä ihan tuon rahan arvoista.

Rauha maassa

totesi Tuukka. Pikkulikat (tamperelaisittain, http://alypaa.com/pelit/murre/tampere) lähtivät eilen illalla kohti Kööpenhaminaa ja sitä kautta Lundiin Ruotsiin. Anna-Kaisalla iski hivenen koti-ikävä vierailun jälkeen tai oikeastaan ihmisikävä. Tuukan mieleen menoa oli välillä vähän turhaksikin ja täytyy myöntää, että ei tämä yksiö hirvittävän pitkiin vierailuihin sovellu. Lähinnä keittiön (tai jälleen kerran niiden kahden keittolevyn) tila on yksinkertaisesti liian pieni. Tai sitten kyse on vaan yksilapsiperhe versus neljälapsiperhekulttuurista :)

Kuitenkin olemme onnellisia, että saimme vieraita! Tuli jälleen itsekin tutustuttua kaupunkiin turistina ja koettua muutama uusi pubi. Patjamajoitus on myös nyt hyväksi testattu. Ilmeisesti tytöillä oli myös mukavaa ja ihastuivat ainakin Amsterdamin loistaviin pyöräteihin sekä rentoon elämänmenoon.

Vähän lisäksi linnuista, vaikka ei edelliseen asiaan kuulukaan. Eilen Ak oli pitkällä iltalenkillä ja ihaili jälleen haikaroita. Ne ovat niin vaikuttavia, että haluan ne taas mainita. Ovat rauhallisia, melkein liikkumattomia, siroja, mutta kookkaita otuksia. Arvokkaita askeltaessaan hitaasti kanavassa. Lempilintuja!

Oheisena kuvakooste turismos turisteista. Hollannikas. Club 11, miesten wc Iitun ja Jutan kuvakulmasta, maisemat ovat tuolta hienot yli kaupungin. Club 11 ja kiinnostavat installaatiot (Ak etualalla). Siskoni Iitu keisarin uusissa vaatteissa valmiina baanalle (vihreä muovikassi on Omea varten?). Ei päästetty.

Paradiso

Lauantaina päivällä herättyämme, tai oikeastaan Anna-Kaisan saatua koko unikomitean hereille, suuntasimme tutustumaan keskustaan. Näytimme tytöille Amsterdamin kanavia, fillareita ja kuppiloita. Pörinää ja hälinää.









Vertailimme Brasiliaa, Ruotsia, Saksaa ja Hollantia. Yhteistä kaikelle on tunne, että Suomessa on niin kiire. Omakin elämä saattaa olla aikataulutettua ja vapaammalle yhteiselle ajalle ystävien kanssa ei tahdo löytyä tilaa. Tarkoittaen ennalta monta viikkoa suunnittelematonta tapaamista tai hetkessä suunnattua taidenäyttelyä / illanistujaisia. Tätä oikeastaan pohdimme jo Akin ja Mirkan luona E-afrikassa. En muista kirjoitettiinko jo jonnekin, mutta eräs tumma opas Robben Island retkellä totesi (kuulostaa yleiseltä sanonnalta), että europeans got the watch, but we africans got the time. Jotain totta?

Niin, ymmärtäähän sen, että esimerkiksi Helsingissä välimatkat ystävien luokse ovat toisinaan aika pitkiä ja ei yht' äkkinen tapaaminen välttämättä onnistu. Onhan myös pitkillä työpäivillä ja talvisin pimeydellä sekä kylmyydellä osuutensa asiaan. Toisaalta esimerkiksi Saara O. on monasti onnistunut kokoamaan ihmiset koolle nopealla viestillä ja saanut aikaiseksi mukavia tapaamisia!

No, pohdimme toki pienen oluttuopin paremmuutta, savullisuuden outoutta ja yliopistoruokailujen erilaisuutta. Pienenä sivukäänteenä kerrottakoon, että Ruotsissa Lundissa opiskelijat tekevät melko yleisesti itse ruokansa ja lämmittävät ne yliopistolla mikroissa, joita on paljon tätä varten. Ja tytöt käyttävät edelleen leggareita, nyt vaan kokopitkiä ü




Illalla halusimme juhlimaan ja maksoimme itsemme Paradiso-yökerhoon. Se on tunnettu, hyvin pitkäikäinen klubi, jossa on useasti live-esiintyjiä. Tällä kertaa ohjelmassa oli breakdance-battle ja siihen liittyvät jatkobileet. Tosi hyviä breikkipoikia ja muutenkin Iitun sanoin aika monella tanssilattialla oli hyvät moovit! Toki meilläkin..musiikki aluksi hieman liian rap, mutta myöhemmin onneksi funk ja disco. Tanssittiin.

Rotterdam

Perjantaina matkasimme Markin, Annan, Lauran ja Alistairin kanssa Rotterdamiin Motel Mozaique-festareille. Nämä olivat kaupunkifestarit eli tapahtumia oli useassa eri pisteessä. Musiikki oli pitkälti meille tuntematonta ja enimmäkseen uusia, tuloillaan olevia nimiä. Kuten esimerkiksi a Fine Frenzy, the Do (Pariisilais-Helsinkiläinen) ja Jamie Lidell. Tunnetumpaa ja täällä erittäin suosittua osastoa edustivat esimerkiksi belgialainen dEUS ja dj Trentemoller.

Rotterdam itsessään on erikoinen kaupunki. Se on rakennettu sotien jälkeen uudella kokeellisella arkkitehtuurilla. Osittain rakennukset ovat todella Merihaka tyylistä, osittain ihan jänniäkin ratkaisuja.

Musiikista: Trentemoller oli oletetusti superhyvä (Anna-Kaisan mielestä), oikein kunnon tanssimenoa. Jamie Lidell myös kova (Tuukan mielestä).

Yöllä matkasimme junalla takaisin Amsterdamiin ja vielä päälle yöbussilla kotiin. Onneksi vieraamme olivat selvinneet pyöräolutretkestään juuri samoihin aikoihin meille eli kaikki yhdessä koossa.

Iitu in da House

Jippii, Iitu on täällä. Jutta (Iitun kaveri) saapuu illalla. Aurinko onneksi paistaa ja kevät kuulemma tuoksuu, olinkin jo itse unohtanut, että tosiaan täällä on kevät! Nyt lähdetään Tuukan seuraksi lounaalle yliopistolle. Illalla minä ja Tuukka matkustetaan Rotterdamiin festareille. Niistä ja kaikesta muusta lisää myöhemmin.

Iitu, capoeira nimeltään Valkoinen Korppi.

Er gezond uitzien

Hei pitkästä aikaa! Ollut tässä kaikenlaista täällä päin..Anna-Kaisa oli viikon flunssassa, mutta nyt taas suht terveen oloinen ja terveen näköinen.

Kipeänä oli tietysti kurjaa, erityisesti koska kuumetta oli sen verran, että ei jaksanut tehdä mitään. Onneksi minulla oli pari kirjaa odottamassa lukemista, Khaled Hosseinin Leijapoika ja Tuhat loistavaa aurinkoa. Molemmat kirjat olivat aivan mahtavia lukuromaaneja, koskettavia ja mukaansa ottavia.

Täällä muuten lääkärissäkäynti ei olekaan mitään ihan yksinkertaista. Tai siis on helppo päästä, mutta jatkotutkimukset ovat kovan työn takana. Asukkaiden tulee ilmoittautua/rekisteröityä ns. Huisartsille, jotka jaetaan asuinpaikan postinumeron mukaan. Näissä "terveyskeskuksissa" pääsee sitten tapaamaan peruslääkäriä, joilla ei muuten ole mitään valkoista takkia tms. tunnusmerkkiä. Esimerkiksi antibioottia on todella vaikea saada ja muutenkaan täällä ei hirveästi haluta lähettää erikoistutkimuksiin. Ja yksityistä puoltahan täällä ei periaatteessa ole, eli tuo Huisartsen on tie juuri sinne yksityiselle lääkärille. Niille ei joitain poikkeuksia lukuunottamatta voi ilmoittautua itse..

Tuolla välillä, kun Ak makasi kipeänä, Tuukka vieraili työkaverinsa Willemin ja tämän siipan Veran häissä. Ainakin nämä häät olivat aika erilaiset kuin mihin monet ovat Suomessa tottuneet; todella epäformaalit. Tosin tutut täällä sanoivat, että jotkut harrastavat aika formaalejakin tilaisuuksia. Pukukoodi oli rento, kauluspaita oli syytä olla päällä ja kengät astetta siistimmät, mutta läheskään kaikilla ei ollut pukua.

Ensin oli seremonia, johon en itse osallistunut, koska se kuulemma on enemmän perhepiirille. Sitten mentiin vastaanotolle, jossa tarjottiin kakkua ja juomia. Tämän jälkeen oli muutaman tunnin tauko, jonka jälkeen siirryttiin jatkojuhliin. Ne järjestettiin ihan Amsterdamin pohjoisosassa teollisuusalueella. Sieltä oli vuokrattu hauska paikka, jossa oli baari ja erillinen istuskelutila. Paikalliseen tapaan juomat tarjottiin juhlien järjestäjän puolesta (näin on myös esim. synttärijuhlissa tms. vaikka ne pidettäisiin baarissakin). Siispä Tequilaa niinkuin kuvasta näkyy.

Viime lauantaina päätimme (Ak:n tervehdyttyä) kipaista myös Cecilen synttäreille. Cecile järjesti ne Ketelhuis- nimisessä vanhassa tehdasmiljöössä. Tuo paikka muistuttaa vähän esim. Korjaamoa Helsingissä paitsi, että tuolla on myös leffateatteri. Meidän tarkoitus oli siis tietysti olla rauhallisesti, mutta päädyttiin jatkoille Jasperin + Johnin luo ja viiteenhän se meni (taas). No, tällä kertaa oltiin kuitenkin taksilla eli ei kylmettymistä kotimatkalla.

Sunnuntai vietettiin sitten kotona katsoen leffaa sekä käytiin ostoskeskuksessa hoitamassa muutama asia, paikallinen itis on jo ihan totuttanut meidät ostoskeskusmenoon :)

Maanantaina illalle järjestyi hauska extempore-keikka, kun saatiin yhtäkkiä peruutusliput Portisheadin keikalle. Olipa hyvä keikka! Keikka järjestettiin Heineken music arenalla, jossa äänentoisto toimii. Se on suurehko halli, joten tunnelma ei pääse ihan intiimiksi. Toisaalta, koska se on rakennettu juuri musiikkitapahtumiin niin toimii tietysti paremmin kuin Suomessa Hartwall-areena tai vanha jäähalli tms.
















Mark ja Laura,Ak, Tuukka, Alistair & Mark (Tuukalla uusi lyhyt tukka!)

Matkakertomus

Olemme onnellisesti takaisin Hollannissa. Lennot molempiin suuntiin sujuivat mitä mallikkaimmin. KLM:llä oli hyvä viihdetarjonta ja aika kelvot ateriatkin. Meillä oli mukana neljä kirjaa, mutta ei luettu yhtään. hmm.

Hollanti on kadottanut keväänsä. Sataa vettä ja on niin harmaata, että ei voi kun ikävöidä mahtavaa lomaamme. Kertakaikkiaan Kap oli jotain ehdottomasti näkemisen arvoista.

Päällimmäisenä matkasta mielessä on tietenkin ystävät, lämpö ja aurinko. Ruoka (jälleen kerran todettuna) oli erinomaista ja halpaa. Luonto ja maisemat sellaisia, mihin ei euroopassa törmää. Ei saatu vatsatautia tai poltettu itseämme auringossa kertaakaan. Lämpötila oli jokaisena päivänä vähintään +27 c, joten meillä oli mahtava onni säiden suhteen. Lienee myös paikallaan mainostaa erinomaista erinomaisempaakin aurinkorasvaa: Eucerin sun sensitive skin 15.

Seuraavassa ajatuksia Etelä-Afrikasta yleisesti, maan historia ja sen vaikutukset nykyhetkeen. Mitä pitää ajatella, kun itse syö hyvää aamiaista ja pation vieressä kadulla toinen tonkii roskista etsien syötävää tai vielä kelpaavaa tavaraa? Syyllisyys tulee olotilaksi väkisinkin ja surumielisyys. Jotain on edelleen vialla maan politiikassa, rahaa ilmeisesti olisi, mutta sen kohdistaminen oikeisiin asioihin ei onnistu. Työttömyysturvaa ei ole ja köyhät ovat todella köyhiä.

Keinot ansaita rahaa ovat moninaiset, liikennevalokaupittelusta varastamiseen. Aseita on paljon erityisesti townshipeissä. Toisaalta me emme kokeneet mitään epäilyttävää tilannetta. Aluksi olimme jopa aavistuksen hysteerisiä (myös torakoiden suhteen ü), vaikka päiväsaikaan voi keskustassa täysin rauhassa kävellä ja nautiskella olostaan. Autoillessa on syytä pitää ovet lukittuina ja pimeällä ei kannata hölmöillä, niin pärjää. Emme silti yhtään epäile kurjien kertomusten paikkansapitävyyttä. Ainut kerta, kun todella jännitimme oli safariretken aamu kello kuudelta keskellä kaupunkia. Kuljettajamme jätti meidän odottamaan yksin ovet auki ja auto käynnissä keskelle hämärähemmoja.

Yleisesti tuntuu, että kaikissa palveluammateissa henkilökunta on tummaihoisia. Tietenkin myös väestöstä suuri osa on tummia. Hyväosaisuus on kuitenkin edelleen korostuneesti kasautunut valkoisille. Toivottavasti muutos kuitenkin etenee erilaisten etuisuusjärjestelmien kautta. Myös kohdatessamme ikänsä Kapissa asuneita keski-ikäisiä valkoisia, ei voi olla miettimättä, miten he ovat käyttäytyneet menneisyydessä. Vaikea tilanne ja meille ainakin näin pikaisina vierailijoina jatkuvasti mielessä ja ilmassa. Varmasti pitempään asumalla asioihin saa uutta perspektiiviä. Joka tapauksessa ihmiset kaikissa palveluissa olivat todella ystävällisiä ja iloisia.

Köyhä väestö asuu siis townshipeissä, joita on ihan käsittämättömän paljon. Yhteen tunnetuimmista, Khayelitsha nimeltään, on keskustasta matkaa 37 km. Työpäivän jälkeen matka täyteen ahdetussa pakussa tms. on aika pitkä (http://en.wikipedia.org/wiki/Khayelitsha).
Townshipit ovat muodostuneet apartheidin aikaan, kun mustat siirrettiin pakolla omista asunnoistaan keskustasta. Townshipeissa keskellä saattaa olla ihan taloja (ja onkin), mutta reunamille on vaeltanut ihmisiä maalta ja asutus perustuu pelti- ja puurakennelmiin. Kuumalla ilmalla haju ohi ajaessa ei ole miellyttävä, jätehuoltoa ei ole ja ilma on todella huono. Kuitenkin näilläkin alueilla lapsia näkee pelaamassa jalkapalloa ja paikalliset parturit, kapakat tms. toimivat ihan normaalisti. Elämä vain on köyhää. Pienenä sivujuonteena: koskettavaa oli myös nähdä hevosia lyhyen narun päähän köytettynä moottoritien ja junanratojen reunoilla keskellä roskakasoja. Ihan ei selvinnyt mihin noita hevosia käytetään,mutta ilmeisesti tavaroiden kuljettamiseen.

Erityismaininta kokemuksista täytyy antaa Akin township-ajelulle. Pääsimme näkemään lähempää näitä paikkoja, vaikkakin olo oli hieman epävarma tuolla ollessa. Yksi suosittu muoto tutustua townshipeihin ovat eräänlaiset viralliset matkatoimistojen retket. Näissä yövytään parempitasoisessa talossa ja tavataan townshippien asukkaita. Varmasti mielenkiintoista sekin. Toisaalta jossain kohdissa, kun esimerkiksi katselee jatkuvasti risteyksissä päivystäviä ihmisiä, tulee olo että en halua heitä valokuvata. He ovat meille jonkinlainen nähtävyys, kohde, jota tekisi mieli kuvata. Kun enemmän ajattelee, niin tulee erityisen paha mieli. Ainakin siitä tekisi mieli antaa rahaa, mutta toisaalta tuollainen suora raha voi valua huumeisiin tms. Vaikeita kysymyksiä.

No, tästä voisi kertoa vaikka kuinka pitkään, mutta siirrytään iloisempaan matkakertomukseen.
Viinitilavierailut osoittautuivat erittäin kiintoisiksi, emme ole varsinaisia viini-asiantuntijoita, mutta kummasti kauniissa maisemissa ne muotoutuivat erinomaisiksi retkikohteiksi. Pienet viinitilat olivat erityisesti mukavia. Meillä oli se loistava mahdollisuus, että Akilla oli auto ja muutamia lomapäiviä. Näin pääsimme kaikki yhdessä matkustamaan ympäri maakuntaa. Aki ja Mirkka olivat nähneet paljon vaivaa eteemme ja suunnitelleet erilaisia retkiä. Akin pösöllä kaasutimme halki vuoristojen hilpeissä tunnelmissa.

Luontokohteista Pöytävuori ja Cape Point olivat upeita. Toisaalta Kirstenboschin valtava kasvitieteellinen puutarhakin on ehdottomasti näkemisen arvoinen. Meri on tietenkin myös aina ihana (delfiinit). Eläimistä pingviinit olivat hassuja ja vähän hömelön oloisia. Tuukka tykästyi Mojo-kissaan. Mojo on alkuperältään edelleen mysteeri, mutta oletettavasti jonkun naapurin entinen tai nykyinen lemmikki, joka vierailee säännöllisesti päiväseurana asunnossa.

Yhdessä meillä oli tietenkin hauskaa ja kyynel oli silmänurkassa niin saapuessa kuin lähtiessä. Mirkan ja Akin asunto on kodikas ja kivasti laitettu. Meillä oli käytössä oma makuuhuone ja kylppäri. Tosin, yllätimme muutaman kerran "henkilökunnan" suihkustamme :)

Museoista vierailimme Bo-Kaap museossa, District six-museossa ja Robben Island saarella. Robben Island oli mielenkiintoisin ja vaikuttavin. Saarella sijaitsee vankila, jossa poliittisia vankeja pidettiin. Tuolla esimeriksi Nelson Mandela on istunut tuomiotaan. Meitä opasti entinen vanki. Ak:ta kosketti myös osaopastusta hoitanut samanikäinen tumma poika, joka esitteli tuon ajan "passia". Tuo kortti oli oltava mustilla aina mukana ulkona liikkuessa. Kortissa oli lueteltu millä alueilla kyseinen henkilö sai liikkua ja mitä tehdä. Jotenkin ajatus, että oman ikäinen ihminen on joutunut meidän eläessämme kulkemaan tiettyjen rajoitusten mukaan ahdistaa. Myös muistot omasta apartheidin vastustamisesta ja kiinnostuksesta tuota tilannetta kohtaan kaivautuivat esiin muistoista. Olin tietenkin tosi nuori tuolloin.

Teimme matkalla niin paljon, että kaikkea ei voi raportoida. Vietimme mm. yhden illan Akin kollegan Veeran ja tämän miehen Jarkon sekä heidän ystäviensä kanssa drag queen-showssa. Oli hauska ilta. Hauskaa ja erilaista oli myös Kapin international jazz festareilla. Artistit eivät olleet niin tuttuja ja yllättäen paras esiintyjä oli japanilainen pianistilahjakkuus Hiromi. Festarit olivat suomalaiseen verrattuna hillityt ja musiikkia oli todella tultu diggailemaan. Vanhat gubet ja nuoret rytmi veressään!

Vielä voi sujuvasti vaihtaa aiheesta toiseen ja kehua ostosmahdollisuuksia. Kivoja erilaisia vaatteita ja tavaroita. Tuli ostettua ü

Kiitos siis majoitupalvelulle ja loistavalle seuralle! Kaikille muille annamme ehdottoman suosituksen matkakohteeksi! Hotellit ovat varmasti hyviä ja reppumatkailijoillekin näytti olevan hostelleja.

Ohessa kuvia matkaltamme. Internet explorer toimii paremmin.

Kuvia

AK ja Tuukka