Fat camp

Seuraapi kuvallinen raportti (kuten aina) edellisten viikkojen tapahtumista. Nyt on kyllä niin arkea, että lähinnä piknikejä ja leikkikenttää on kierretty.

Oli meillä talvikin, yhtenä iltana tuli valtavasti rakeita! Sen jälkeen sitten siirryttiinkin suoraan kesään ja +25-30 asteisiin. Tosin vielä se vähän viileämmäksi muuttuu. Tosiasiassa on aika ihana kevät, vihertää ja kirsikkapuut kukkivat. Myös mansikat alkavat maistua oikeilta mansikoilta, mangot ovat parhaimmillaan ja parsat ihan mahtavia.


Toukon kanssa olimme amerikkalaisen Evanin 2-vuotissyntymäpäivillä. Siellä tarjoiltiin tietenkin cup cakeja. Tosin terveys sellaisia eli kokojyvään leivottuja muffinseja ja kuorrutus päällä. Evanin äitiin Kendraan olemme tutustuneet tietenkin vaimokerhossa (jossa muuten nykyisin käy kolme miestä). Kendra perheineen ovat amerikkalaisia, mutta he ovat asuneet Ranskassa muutaman vuoden.

Kissanristiäisiä riittää eli olimme myös Sorayan synttäreillä.

Ja Corienin, Allardtin ja Robinin läksiäisissä.





Tuukka piipahti Pohjois-Carolinassa työmatkalla. Hän piti esityksen Chapel Hill -yliopistolla. Tämä matka liittyi yhteistyökuvioihin Ryanin kanssa. Ryan on meidän vanha Amsterdamin tuttu, joka asui vielä syksyllä täällä Berkeleyssä. Nykyään asuvat vaimonsa Yukin ja Aili tyttären kanssa tuolla itärannikolla.

Tuukan välilasku mennessä oli Dallasissa. Kuulemma Jr:kin kalpeni näiden lierihattuisten texasilaisten rinnalla. Lentokoneessa ja ympäriinsä kentällä ihmisten näki lukevan uskonnollisia kirjoja. Työmatkaan sisältyi myös näköhavainto Teksasilaisesta hyvinkin ylileveästä pariskunnasta aamiaisella edessään valtava keko pekonia, munakokkelia, ranskalaisia ja muuta yhtä terveellistä. Palanpainikkeeksi aamiaisella sopii tietysti Cokis. Aamiaisella! Ennen päivän haasteisiin siirtymistä pariskunta laittoi vielä suun makeaksi kukkurallisella köyhiä ritareita. Tietysti oikeassa voissa paistettuja - ja päälle vähän kermavaahtoa. Että se siitä laihtumisesta.

Tästä päästäänkin aasinsillalla meidän fat camp -projektiin. Ruoka maistuu ja tulee syötyä ulkona niin paljon, että kilojen karistus olisi paikallaan. Täällä kun tulee liian usein syötyä hampurilaisia tai muuta rasvaista tai annokset ihan vaan ovat niin isoja. Kaupungeissa tietysti saa minkälaista ruokaa tahansa, mutta maaseudulla matkustaessa on yleensä tyydyttävä amerikkalaisiin herkkuihin. Tuukka onkin hankkimassa uutta fillaria, jolla sitten näissä ihanissa aurinkoisissa maisemissa voisi kurvata töihin - ja samalla saisi vähän liikuntaa. Kiikarissa on hybridi (taas) - katupyörän ja tavallisen menopelin yhdistelmä.

Kotona kyllä on tullut syötyä hyvin ja terveellisestikin. Paikallinen supermarkettimme Berkeley Bowl west pesee kyllä kaikki tähän asti kokeilemamme ja kokemamme ruokakaupat. Tuolla on mm. 80 sitrushedelmän valikoima ja vihannesluomuosasto on saman kokoinen, kun Suomessa tavallisen kaupan hedelmä- ja vihannesosasto. Välillä miettii, että valikoimaa on vähän turhaksikin.

Lihaa saa luomuna ja lisäksi ns. grass fed, eli vain ruoholla syötettyä. Nämä ovat vähän hinnakkaita, mutta laatu on aivan omaa luokkaansa. Täällä ei muutenkaan peruslihoja oikein uskalla syödä, koska kasvuhormonit ja antibiotit ovat sallittuja ja niitä pumpataan tehotuotannossa eläimiin. Ei kovin eettistä, eikä varmaankaan myöskään terveellistä. Kaupasta olemmekin tainneet jo aiemmin kirjoittaa, mutta alla hieman kuvia. Ehkä ensi kerralla lisää, nyt en kehdannut kauheasti kuvailla.

Hedelmäosasto

Parsakausi on nyt!
Oliiviöljyvalikoima + etikat. Löytyy kymmeniä erilaisia.


Ruokaan liittyen täällä on tullut vastaan muutamia hauskoja ilmiöitä. Yksi kiinnostava on Food truckit, jotka ovat liikkuvia ruokakioskeja. Näiden ruoan laatu on korkea ja koska kiinteitä vuokrakuluja tms. ei ole, hinnat ovat kilpailukykyisiä. Esimerkiksi leivonnaisia usein jonotetaan näistä autoista. Firmoilla on sivut ja kanta-asiakasohjelmat Internetissä, joissa ilmoitetaan milloin auto on missäkin. Ei olla vielä ehditty kokeilla, mutta tarkoitus on, kun seuraavan kerran osuu kohdalle. Yleisest nämä ovat suosittuja San Franciscossa työpaikkojen läheisyydessä lounaskioskeina.

Eipä muuta.

Nyt lauantaina pääsemme ennakkoäänestämään ja onneksi täällä Berkeleyssä. Pelkäsimme hieman, että kuinka kauaksi pitää matkustaa. Niin, että kaikki uurnille tai meidän Suomeen paluu voi viivästyä, jos siellä on persuja ministereinä :)

Twin Peaks

Vieraista on se hyöty, että tulee käytyä kaikkia turistikohteita itsekin läpi. Esimerkiksi vihdoin pääsimme Twin Peaksiin. Nämä kaksi kukkulaa ovat San Franciscon suosittu näköalakohde ja näkymät ovatkin hienot.

Ensimmäisellä kerralla kävelimme "mielestämme läheiseltä" Muni-asemalta (pikaraitiotie) tuonne kukkuloille melkoisen haastavan reitin, seuraavalla kerralla osasimme mennä autolla. Täällä karttojen mittasuhteet pääsevät vielä vaan yllättämään.


Onneksi oli palvelushenkilökuntaa auttamassa rouvaa. Mäen jyrkkyys ei oikein näy kuvassa.


Matkamme päättyi Castroon, tuohon paikalliseen vähemmistökaupunginosaan, joka tunnetaan rennosta meiningistään.

Tekemisiä

Hei taas pitkästä aikaa. Tänne kuuluu ihan mukavaa. Säät eivät ole varsinaisesti suosineet, mutta johonkin nämä päivät ovat kuluneet.

Tuukka on tehnyt aika paljon kotoa töitä, koska on satanut kaatamalla ja samalla saanut viettää Toukon kanssa enemmän aikaa. Tämä on näitä apurahavuoden parhaita puolia, että voi itse tehdä töitä omalla tahdilla ja välillä vähän joustaa.

Meidän arkemme Toukon kanssa tällä hetkellä sisältää leikkikentällä käyntiä, kävelyitä ja muiden äitien tapaamisia eli tätä jo tutuksi käynyttä elämän rytmiä. Hivenen on amerikkalaistuttu, kun eräässä kaupassa käydessämme huomasin hyvästeleväni omistajan pikkukoiran "bye bye sweet doggy..". Samana päivänä ajettiin myös autolla hampurilaiselle Barney's Gourmet Burgeriin, kahvi mukana tietenkin mug holderissa termosmukissa. Huoh, tämä on niin amerikkalaista!

Touko on jo niin iso poika. Varsinainen tarkkailija, aina ihan hissukseen esimerkiksi kaupassa ja rakastaa katsella kaikkea ihmeellistä sekä muita ihmisiä.


Palaan vielä meidän vieraiden kanssa tehtyihin juttuihin. Me pääsimme Tuukan kanssa nauttimaan vähän kahdenkeskisestäkin ajasta. Kävimme leffassa katsomassa Black Swanin ja King´s speechin. Molemmat olivat hyviä, King´s speech erityisesti. Nautiskelimme suomalaisesta saunasta ja tähtien alla olevasta kuumasta ammeesta tässä meidän lähellä olevassa Albanyn saunassa, joka oli ihan mahtavaa. Kiuas oli ihan kunnollinen, mutta rakennettu neljän saunan keskelle ja jaettu keskeltä jokaiseen yksittäiseen saunaan. Aina, kun me heitimme (tai paremminkin avasimme hanan vedelle) vettä kiukaalle, lämpötila nousi jokaisessa kopperossa. Jostain saunahuoneesta kuuluikin hätäsuihkun ääntä eli siellä käännettiin lauteiden yllä oleva jääkylmä hätäsuihku päälle.

Äidin kanssa meillä oli tilaisuus käydä kuuntelemassa Wienin Filharmonikkoja, jotka vierailivat Bay alueella. Oli kaunista ja ihanaa. Lisäksi kävimme esimerkiksi Academy of Sciencessa eli San Franciscon luonnontieteiden museossa. Museo on lapsille suunnattu, mutta kyllä akvaariossa, sademetsässä ja planetaariossa aikuinenkin vietti päivän oikein innolla. Täällä museot ovat yleensä hyvin tehtyjä, kaikki toimii ja käyttäjää on ajateltu.

Hiekkataidetta Ocean beachillä.

Turistit kaapelikärryajelulla, jota en muuten itse ole vielä suorittanut.



Päiväkävelyillä löytyi mukavia kirjoja Toukolle sekä äidilleni kirjoja töihin kouluun vietäviksi. Täällä tapana on laittaa kadulle esille kaikki ylimääräinen ns. kirpparitavara ja niistä voi kuka hyvänsä ottaa itselleen tarpeellista tavaraa.


Lisäksi vaeltelimme päivän Angel Islandilla, joka sijaitsee keskellä San Franciscon lahtea. Angel Island toimi aikoinaan kiinalaisten maahanmuuttajien tarkastus- ja säilöntäpaikkana viime vuosisadan alkupuolella (n. 1910-1940). Heidät tarkastettiin siellä erilaisten tautien varalta, sekä varmasti samalla vertailtiin kelvokkuutta asettua amerikkaan. Suuressa maanjäristyksessä 1906 suurin osa henkilöllisyyspapereista paloi ja monet kiinalaiset laittomat siirtolaiset, sekä uudet maahantulijat väittivätkin olevansa syntyneitä Kaliforniassa, mutta papereidensa tuhoutuneen.


Angel Island oli kaunis paikka viettää päivä auringossa ja tarkkailla erilaisia eläimiä, kuten peuroja ja kolibreja.

Vierastauko

Meidän pitkän matkan (ja pitkän ajan) vieraat on saateltu kotimatkalle ja ovatkin jo itseasissa takaisin Suomessa. Anna-Kaisan kotiapu sekä henkilökohtainen nanny on siis poissa ja pitää palata arkeen takaisin. No, omat hyvät puolensa siinäkin. Vaikka ihanaa, kun olitte!

Muutoin tämä alkuviikko on seurattu tiukasti Japanin tapahtumia. TV:kin heräsi henkiin kriisin keskellä. Koska asumme maanjäristysalueella, niin asia yhtäkkiä tuntuukin läheisemmältä. Lisäksi täällä tunnen paljon japanilaisia ja olemme ajatelleet heidän kotimaassaan olevia perheitä. Vaikka Japani on niin valtava ihmismäärältään, että suurimmalla osalla ei ole edes ketään tuttuja tuolla alueella. Paitsi tietenkin Tokiossa.

Jouduimme myös kokemaan epämiellyttäviä hetkiä viime torstain ja perjantain välisenä yönä. Heräsimme puhelinsoittoon Suomesta, jossa kerrottiin järistyksestä ja mahdollisesta tsunamista. Tsunamivaroitus oli annettu myös Kaliforniaan. Näin jälkikäteen juteltuani ystävieni kanssa, emme olleet ainoat öiseen puheluun heränneet. Myös muille eurooppalaisille tutuillemme olivat vanhemmat ilmoittaneet tapahtuneesta. Hetken yöllä mietimme, ja yritimme ottaa selvää, että pitääkö meidän lähteä ylemmäs kukkuloille vai ei. Mehän asumme lähes merenpinnan tasolla ja noin 500 metriä rannasta. Tosin olemme Bayn äärellä eli lahden poukamassa, mutta Golden Gate ja avoin meri ovat suoraan linjassa perhekylään.

Olemme käyneet maanjäristysharjoituksia läpi ja tiesimme heti mitä pakata mukaan. Erona normaaliin tsunamitilanteeseen meillähän oli monta tuntia aikaa varustautua tapahtumaan. Hyvin selkeästi omassa mielessäni olivat: passi, tärkeät paperit, Toukon ruoka ja tarvikkeet sekä valokuvat ulkoisella muistikortilla. Siinä se. Vettä, kuumaa vettä ja teetä. Kaikki muu tuntui asioilta, jotka voisi jättää taaksensa.

Hetken siinä pähkäiltyämme ja herättyämme kunnolla päätimme kuitenkin palata nukkumaan ja katsoa aamulla tilanne uudestaan. Tsunamivaroitus oli annettu kello kahdeksaksi. Aamulla totesimme, että kyllähän meidät olisi evakuoitu, jos tarvetta olisi. Toisaalta vesi ei voisi kohota kolmannen kerroksen tasolle tai tulla niin suurella voimalla, että huuhtoisi mitään pois. Matkaa Japaniin on 11 000 km. Ihmisiä kuitenkin evakuoitiin rannoilta ja rannan tuntumasta olevista taloista esimerkiksi San Franciscossa.

Lopulta aalto tuli Kaliforniaan, niin uskomattomalta kuin se tuntuukin. 11 000 kilometriä ja laivat sekä veneet hajosivat ja ajelehtivat ympäriinsä satamissa muutamissa kaupungeissa. Meidän kohdalla onneksi tuli tosi pieni virtaus. Vain yksi pieni aalto.

Pitkä tarina ja ihan kauheata katsella minkälaista tuhoa Japanissa on. Niin surullista!

Muihin kuulumisiin.



Vieraiden kanssa teimme kaikenlaisia retkiä ja vietimme tavallista arkeakin. Äidin kanssa kiertelimme kaupungilla ja isäni nautti auringosta maauimalassa (ihan kuin etelässä, kuuluu suomalaisen suusta..). Laitan kuvia näistä meidän matkoista vähän myöhemmin.

Nyt olemme pikkuisen nuhassa koko joukko ja taivaalta sataa kaatamalla vettä. Suomalaisista kavereista Late lähtee takaisin kotiin ja se on hirmuisen harmillista. Onneksi viime torstaina Centerillä tutustuin uuteen suomalaiseen naiseen ja hän vaikutti oikein mukavalta. Näin se ulkomailla aina menee tämä vaihtuvuus.

Touko on kasvanut kovasti ja laitanpa muutamia kuvia pikkumiekkosestamme. Peruutus on kova juttu liikkumisessa, mutta eteenpäin hän ei kertakaikkiaan mene. Räpyttelee vain lentokoneasennossa ja potkii jaloilla, mutta ei ymmärrä liikuttaa käsiä. Ja jo harmittaa.


Seuraava keinukuva on jo vähän vanhempi, koska Lucas on siinä vielä keskellä. Reunassa norjalainen Marita ja Kristina.

Lomailijoiden arkea

Miten seitsemän ihmistä asuu saman katon alla. Vastaus: ei mitenkään. Pitää jakaa vuoroja.

Keittiövuorossa.



Siivousvuorossa.

Pitää lähteä pienemmissä ryhmissä omille matkoille.


Äitini ja isäni matkasivat pohjoista kohti. Iitu ja Olli kävivät vähän samoilla seuduilla edellisellä viikolla.


Punapuita Ukiahissa, Montgomery state parkissa.



Satumetsä ja pienennetty tyttönen.

Bodega Bayssa Hitchcockin linnut (elokuva on kuvattu täällä).




Point Reyesin majakka.
Näin käy, kun antaa vanhuksille kameran mukaan matkalle. Tulee vahingossa taidekuvia.

Samat merinorsut rannalla, joihin Iitu ja Olli meinasivat vahingossa törmätä hämärässä.

Geysir Calistogassa.

Päivät 6. ja 7 Grand Canyon

Aamulla matka jatkui. Ajoa ja ajoa. Matkamme Los Angelesista kulki suurinpiirtein vanhaa Route 66 tietä, joka on edelleen suosittu erityisesti moottoripyöräilijöiden keskuudessa.

Nevadasta Arizonaan siirryttäessä heinähattu ilmestyi kuvioihin.

Johtuisiko aavikon paahteesta, että talot olivat ihan värittömiä?

Asuntovaunuasutusta keskellä aavikkoa.

Nevadan puolella sijaitsevat Yhdysvaltain armeijan suuret tutkimusalueet ja kai ne kuuluisat Ufojen salaiset sijoituspaikat.

Hooverin pato. Ei kyllä ehditty vierailemaan kunnolla, koska meillä oli pieni pelko teiden jäätymisestä Grand Canyonilla iltaa kohden.


Illalla juuri auringonlaskun aikaan (noin klo 18.00) pääsimme perille Grand Canyonille. Ajoimme ensiksi autolla näköalapaikalle. Ja se kanjoni, jotain ihan käsittämätöntä. Upea ja mahtava. Sellainen rauhallinen hiljaisuus, joka sieltä huokui. Eihän sitä kuviin pysty vangitsemaan. Kannatti ajaa koko matka meidän Kalifornian nurkilta!

Vierailimme kanjonin South Rim-puolella, joka on auki myös näin talvisin. Meillä kävi hyvä tuuri, koska edellisviikolla Amerikassa riehunut talvimyrsky toi myös kanjonille kovat tuulet ja lumet. Silloin autossa olisi välttämättä tarvittu lumiketjut. Nyt keväinen aurinko oli sulattanut lumet autoteiltä ja pääsimme hyvin perille. Yöllä tosin oli pakkasta.



Nyt suoraan wikipediasta:

Grand Canyon luokitellaan usein maailman seitsemän luonnonihmeen joukkoon. Kanjoni on noin 446 kilometriä pitkä, ja sen leveys vaihtelee kuudesta 29 kilometriin. Syvyys on enimmillään lähes kaksi kilometriä. Kanjonin seinät ovat valtava, miljoonia vuosia kestäneiden geologisten prosessien näyttely.

Kanjonin aluetta asuttivat Amerikan alkuperäiskansat jo kauan ennen kuin ensimmäinen eurooppalainen ehätti paikalle vuonna 1540. Intiaanit rakensivat asumuksiaan kanjonin seiniin. Nykyään kanjoni on suosittu vaelluskohde joko jalan, ratsain tai vesitse Colorado-jokea pitkin. Grand Canyonilla vierailee miljoonia matkailijoita vuodessa."

Toisaalta talvi oli hyvä aika vierailla kanjonissa, koska turisteja ei ollut liiaksi. Saimme myös majoituksen puiston sisältä. Kesäisin majoitukset on myyty loppuun puoli vuotta etukäteen.

Meidän majapaikka Bright Angel lodge sijaitsi sisällä puistossa, ihan kanjonin reunalla. Sen voi nähdä tässä kuvassa harjanteella vasemmalla.



Seuraavana päivänä vaellettiin kanjonin reunalla kirkkaassa auringonpaisteessa. Olisimme halunneet laskeutua kanjonin pohjaa kohden, mutta vaelluspolku oli hivenen liian jäinen ja olisi edellyttäny jääpiikkien asentamista kenkien pohjiin. Matka alas on vaativa ja vuoden aikana monta, kuulemma erityisesti liian suuren luulot itsestään omaavaa, nuorta miestä pelastetaan uupumuksen keskeltä helikoptereilla. Tilastojen mukaan noin joka toinen vuosi joku myös luiskahtaa kanjoniin, vaikka eräiden turistien uhkarohkeiden poseerauksien seurauksena voisi kuvitella, että useampikin tipahtaisi. Meillä muutama korkeanpaikanpelkoinen matkalainen piti muun joukkueen tiukassa kurissa reunan suhteen.



Nuoriso jälleen poseeraushommissa.






Yksi ei-nuoriso-osastolainen mukana. Kuka ei kuulu joukkoon?



Colorado-joki virtaa kapeana kanjonin pohjalla.







Illalla ajoimme Grand Canyonilta noin tunnin ajomatkan läheiseen Williamsin kylään, jossa yövyimme Comfort Inn hotellissa. Lyhensimme näin kotimatkaa hieman. Williamsissa illallistimme paikallisessa (ja kait ainoassa) ravintolassa jättimäiset periamerikkalaiset annokset. Tilasimme esimerkiksi Iitun kanssa Shepherd´s pien. "Kasvis"piirakka, joka maistui ihan kanalta, oli upotettu valtavaan kekoon perunamuusia ja kuorrutettu cheddarjuustolla..

Hotelli oli jälleen todella kiva ja siisti sekä bonuksena siellä oli uima-allas ja poreamme, jossa lekottelimme myöhäisillassa.

Viimeisenä matkapäivänä päätettiinkin ajaa koko matka suoraan kotiin. Ajo pysähdyksineen kesti 12 tuntia. Aikaeron takia voitimme onneksi tunnin. Täytyy sanoa, että vaikka ajoimme tämän viikon aikana lukemattomia maileja, niin sen verran paljon oli autostakin nähtävää, että ei montaakaan kertaa tylsistyttänyt. Vaihtelimme myös hivenen autojen matkustajakokoonpanoja eli matkaseurakaan ei ollut aina sama.