Armas koriste, jos toinenkin

Hyvää joulua kaikki ihanat sukulaiset ja ystävät!

Ameriikanmalliin koristautumista jouluun. Me täällä Hannelen ja Petrin kanssa vietämme pienimuotoista joulua ilman koristeita, mutta sitäkin paremman ruoan merkeissä. Aamu on jo aloitettu piparkakuilla. Aurinko paistaa ja sateet ovat hetkeksi väistyneet.

Arvoitus

Arvoitus,
mitä tämä parkkikyltti tarkoittaa? Vihje, se sijaitsee yliopiston kampuksella. Oikeinvastanneiden kesken arvotaan kunniaa ja mainetta.

Meille saapuivat ensimmäiset vieraat torstaina, Petri ja Hande, jee! Osallistuimme tänään heti kampuksella opastettuun kiertokävelyyn. Opastuksen tarkoituksena on tutustuttaa myös turisteja, mutta pääasiassa potentiaalisia opiskelijoita ja heidän vanhempiaan yliopistoon.

Vanhemmat tulevat katsastamaan eri opinahjoja etukäteen, koska maksavat lastensa opiskelut. Ja halpaa ei ole, vaikka Berkeley on julkinen yliopisto, eikä siis edes ihan kalleimmasta päästä.

Lukukausimaksu on 31 tuhatta dollaria vuodessa, mutta jos tulet osavaltion ulkopuolelta joudut pulittamaan 51 tuhatta vuodessa. Tämä summa ei sisällä vielä muita elinkustannuksia.

Seuraa knoppitietoa:
Berkeleyhyn haki viime vuonna 50000 perusopiskelijaa ja 12 000 otetaan. Tärkeää on olla hyvä koulussa, mutta hakuprosessissa voi myös vakuuttaa henkilökohtaisella kirjeellä, jolla voi koittaa osoittaa miksi olisi tärkeä osa Berkeleyn yhteisöä ja mitä voisi opiskelijana tuoda mukanaan Berkeleyhyn.


Kiertokäynnillä opimme muutamia mielenkiintoisia yksityiskohtia yliopistosta ja sen yhteydessä toimivista laboratorioista. Berkeley Lawrence Hills Laboratorioissa on useita USA:n hiukkaskiihdyttimiä ja siellä Lawrence niminen herra kehitti Syklotronin, josta laboratoriot saivat nimensä; Nobelihan siitä sitten napsahtikin. Berkeley:n yliopisto on myös yksi niistä valituista yliopistoista, joka johtaa Human Genome -projektia, jonka tavoitteena on avata koko ihmisen perimä.

Kemian, matematiikan ja fysiikan ensimmäisen vuoden massaluentojen yhtenä pitopaikkana toimii suuri auditorio. Nämä luennot kuuluvat pakollisena monelle luonnontieteilijälle ja niihin on siis paljon tulijoita. Täällä tunnit alkavat aina 10 minuuttia yli tasan ja tehokkuussyistä nämä massaluennot, joihin kuuluu paljon erilaisia demoja ja opettajan etukäteisvalmisteluja tauluille yms., pidetään niin, että kolmionmuotoisen auditorion "opettajankoroke" pyörii. Näin luennon päättyessä käännetään vain seuraava stagella oleva professori esiin ja homma jatkuu täsmällisesti 10 minuuttia yli tasatunnin. 

Sellaista.


Valitettavasti säät eivät ole oikein suosineet. Nyt on kylmää ja sateista, ja samaa on luvattu seuraavaksi seitsemäksi päiväksi. Mutta matka jatkuu.

Joulukuuta

Meille tulee sanomalehdistä San Francisco Chronicle. Sen vuositilaushinta torstaista sunnuntaihin oli uskomaton 20 dollaria. Siis koko vuosi! Tämä tietenkin kertoo, että lehdillä ei mene kovin hyvin. Valitettavasti. Myös New York Timesin sunnuntainumero kiinnostaa, mutta sitä saapi naapuriltamme Riitalta kierrätettynä.

SF Chronicle on mielestämme oikein hyvä. Erityisesti pidän sen talousosiota verrattuna Hesarin vastaavaan. Talousosiossa on aina mielenkiintoisesti kirjoitettuja juttuja yrityksen toimitusjohtajista, yrityksien tilanteista, erilaisia helposti avautuvia lukuja tai selvityksiä miten milläkin menee. Valitettavasti aika usein on asiaa siitä, että Nokialla menee taas huonosti tai huonommin Amerikan markkinoilla. Tietysti uutisissa on paljon rikosuutisia, mutta myös kirjoituksia paikallisista tapahtumista ja vaikkapa elokuvaosio on laaja. Luonnollisesti. Kalifornian yksi suurimmista taloudellisista rahantuojista maanviljelyksen ja teknologian ohella on elokuva- ja viihdeteollisuus.

Lehdet ovat täällä poliittisesti värittyneitä. SF Chronicle on selvästi demokraattilehti.
Lehdessä kirjoitetaan poliittiset mielipiteet selvästi auki ja vaalien aikaan myös tämä päälehti antoi "suosituksia" henkilöistä. Kaliforniassa ja varsinkin täällä East Bayllä inhottiin kuvernööri-vaalien republikaaniehdokasta Meg Whitmania. Hän on Ebayn entinen toimitusjohtaja ja tunnettu ilkeänä sekä itsekkäänä henkilönä. Sitä ei kyllä jätetty huomioimatta. Whitman laittoi vaalikampanjaansa n.140 miljoonaa dollaria omaa rahaansa ja hävisi kisan. Demokraattien Jerry Brown valittiin. Tästä innostuneena Chroniclessa oli hauska pilapiirros (joka ehkä aukenee nyt vain osalle lukijoista) eli Meg istumassa tietokoneella ja katsomassa Brownin voittoa. Tietokoneen ruudulla oli Ebayn väreillä tulospalkkeja ja Whitmanin puhekuplassa luki: "But I was the highest bidder" . No, tätä hänen häviötään on täällä hehkutettu ja sitä, että rahalla ei saa kaikkea.

Vietimme itsenäisyyspäivää Berkeleyn Finnish Hallilla juhlavissa tunnelmissa. Oli Ameriikan ja Suomen kansallishymnejä, pullaa ja paljon iäkkäitä henkilöitä. Tapasimme juhlissa mm. Helsingin sanomain säätiön stipendiaatin Reetan http://stipendiblogi.fi/kirjoittajat , joka kertoi median erilaisuudesta täällä verrattuna Suomeen. Esimerkiksi toimituksessa editor on toimittajista palvotuin henkilö eikä niinkään itse jutun kirjoittaja. Mediassa on myös työssä henkilöitä, jotka tekevät faktatsekkauksia eli tarkastavat yksityiskohtien oikeudenmukaisuuksia (toki Suomessakin tarkastetaan tietoja, mutta ei ilmeisesti niin yksityiskohtaisesti kuin täällä). Tähän kohtaan onnittelut Tiinalle stipendistä!!

Tästä voidaan vielä palata vaaleihin, että lehdessä oli kerran viikossa osuus, jossa käytiin läpi erilaisia valheita, joita ehdokkaat vaikkapa televisiomainoksissa toisistaan kertovat. Vaalitaisteluissa käytetään mitä erilaisempia syytteitä ja kerrotaan ihan suoria valheita.


Jouluhan sitä on tuloillaan, vaikka itselle sitä joulun henkeä näissä lämpöasteissa ja ruskan väreissä on jotenkin todella vaikea saada. Eikä nyt niin kaipaakaan. YWCA kerhomme suuntasi retkelle Cityyn katsomaan jouluisia näyteikkunoita ja hotellien aulakoristeluja. Kuulostaa todella epäilyttävältä, mutta pakkohan sinne oli mennä, kun nuo ihanat vanhat rouvat sen olivat järjestäneet.



Macy´s tavaratalossa kauhistuin jo ensin, että ihanko oikeasti nämä amerikkalaiset ovat laittaneet eläviä kissan- ja koiranpentuja jouluikkunan koristeeksi. Niin olivatkin, mutta ideana on se, että niitä voi adoptoida tai lahjoittaa rahaa kodittomille eläimille. Kuulemma siitä pidetään tarkkaan huolta, että pikkupentujen ikkunavuoro ei kestä liian kauan kerrallaan.

Joulukuusissa oli sitten yhtä sun toista ripustettuna..



Edellisellä viikolla katsastimme De Young-museon SF:ssä. Riikka, yksi Fulbrightereista, testasi meillä uutta oppimaansa museo-opastustekniikkaa "VTS, Visual Thinking Strategies". Perusnäyttely, jonka kiersimme, ei kyllä ollut mitenkään kovin erikoinen.
Museon tornista oli hienot näkymät yli kaupungin.



Lopuksi vielä vakavailmeinen pikkumiehemme.

Elämäni vakoojana

Elokuvien poliisikohtaamiset jatkuvat. Meidän yliopistokylää ravistelee murtovarkauksien sarja. Osalle ihmisistä on murtauduttu heidän nukkuessaan yöllä ja yleensä saaliina on tietokone ja lompakko. Välillä 5 dollaria, joka sekin raportoitiin tarkasti sähköpostiin saapuvassa viikottaisessa kylän poliisi-raportissa. Suurin osa murroista on tapahtunut ensimmäisissä kerroksissa ja yllätys yllätys avoimeksi jätetyistä ikkunoista tai lukitsemattomista pation ovista.

Olin Toukon kanssa tässä jokunen päivä vaunuillen kävelemässä ja minut pysäytti siististi pukeutunut mies. Hän kaivoi taskustaan poliisitähden (kuin elokuvissa) ja esitteli sen vaivihkaa "Good day, I´m from police department..". Tämä poliisisetä antoi minulle tehtävän, koska kävelen täällä usein ympäri kylää, että minun tulee tarkkailla kaikkea epäilyttävää ja antaa heille puhelinsoitto. Uusi kotiäidin ammattini on siis vakooja!

Onneksi kohta virallinen turvallisuuspäällikkö eli Tuukan äiti on saapumassa vierailulle. Täytyykin valmistella maanjäristyspakkaukset valmiiksi.

Oikeasti olemme hivenen varustautuneet maanjäristyksiin. Täällä on pidetty niistä infoa ja kysymys ei ole siitä, tuleeko se iso järistys, vaan milloin se seuraavaksi tulee. Uudet ennusteet ovat, että seuraavien 40 vuoden sisällä. Maanjäristystä ajattelee toisinaan. Erityisesti meren alla BARTissa tai autolla ajaessa silloilla. Täällä kotona tunnen oloni suhteellisen varmaksi. Nämä talot on rakennettu sellaisesta lastulevystä, jonka pitäisi huojua mukana. Samaten tämä alue järähtelee, mutta ei pitäisi tulla suuria railoja tai uppoamia. Kuin taasen tuolla muualla, jossa on täyttömaata.

Järistyksen sattuessa tärkeintä on, että ei juokse paniikissa ulos (jos siis on sisällä). Autolla ajaessa pitää pysähtyä tien reunaan ja kaduilla pitää välttää suuria lentäviä esineitä ja kaatuvia asioita. Kotona tulee kierähtää pöydän tai muun tukevan esineen viereen, ei alle, ja näin siihen pitäisi jäädä turvakolmio, jos vaikkapa kirjahylly tulee päälle. Sänkyjä ei saa pitää ikkunan vieressä ja esimerkiksi Touko on meillä aina lattialla niin, että mikään ei voi kaatua tai tipahtaa päälle. Että ei heti kirjahyllyn vieressä esimerkiksi.

Olemme myös valmistautuneet niin, että meillä on ohjeiden mukaisesti jääkaapissa vettä säilöttynä ja minulla yöpöydällä taskulamppu sekä pilli.heh, kuulostaa näin kirjotettuna ihan hullulta. Niin ja kengät pitäisi olla sängyn vieressä sitä varten, että ei satuta itseään lasinsiruihin tms. , mutta niitä meillä ei kyllä ole.

Nämä valmistautumiset ovat sitä isoa järistystä varten, mutta pienempiä tapahtuu koko ajan. Viime viikolla oli 28 järistystä esimerkiksi. Niitä vaan ei tunne tai huomaa.



Maanjäristyksistä surffaukseen. Kävimme Ocean beachilla San Franciscossa ja siellä näimme vihdoin kunnolla surffareita. Vesi on kylmää merivirran takia, mutta ranta on muuten hieno. Siellä me urheilimme hiekalla vaunujen kanssa.


Amerikassa joulukuun alusta helmikuun loppuun on Mavericks surffikilpailun "varaillaoloaika". Mikäli luontoäiti suo, niin Alaskasta matkaa jotkut hienot aallot ja tämä kilpailu voidaan täällä jossain päin järjestää. Osallistujilla on 48 h aikaa matkata ympäri maailmaa osallistumaan. Aapo: lauta valmiiksi?

The view

On asioita, joihin ei täällä vielä vaan ole tottunut. Kuten se, että retkeilykaupassakin ihan nuoret myyjämiehet aloittavat kassalla ".. beautifull baby, oh, sleeping, oh, baby baby..". Vauvat ovat kaikille suuri ihastelun kohde, aina. En ymmärrä. Ja kohteliaisuudet.

Olen kyllä jo tottunut vastaamaan kohteliaisuuksiin sekä kysymyksiin, että kiitos kiitos ja ikä on 5kk, mutta välillä ne silti hämmentävät. Omat vastavuoroiset yritykset ovat ihan omituisia.

Sinällään tämä pieni keskustelu kaupan kassalla voisi mielestäni ihan hyvin matkata Suomeenkin. Meillähän lähinnä ihmistä pidetään jotenkin outona tai hurahtaneena, jos juttelee kassalle muutaman sanan. Vaikka sehän on vain mukava kohtaamishetki. I found myself as an american :)

Tänne kuuluu sellaista tavallista mukavaa. Ilma on kivan kirpakka, noin +5- +15 astetta ja aurinkoinen.

Viime viikolla kiitospäivänä meidät oli kutsuttu ranskalaisille Charlotelle ja Etiennille syömään. Syötiin kalkkunaa ja jälkkärinä oli aivan ihania macaronseja plus muita herkkuja ranskalaiseen tapaan. Itsetehtynä ja niin hyviä! Charlotte ja Etienne kuvassa vasemmalla.



Tuon menuun suunnittelu oli huvittavan ranskalaista, koska pitkässä sähköpostiketjussa oli kaikki 5 ruokalajia merkittynä ja jokaiseen tietenkin oma viini. Niistä sitten sai valita, mitä haluaa valmistaa. Lisähuomautuksena oli, että pitäydymmehän kaikki kalkkunan lisäksi kevyissä, hedelmäisissä ruokalajeissa, jottei tule liian tuhtia. Me tietysti olimme ihan paniikissa, että mitä me nyt tehdään ja mitä viiniä me nyt viedään, koska ei oikein kunnolla tunnettu muita kutsuttuja. Onneksi illallinen oli kuitenkin hyvin vapaamuotoinen ja kaikki ruokalajit syötiinkin samalla kertaa (paitsi salaatti tietysti viimeisenä, joka on mielestäni aina yhtä omituista) ja viiniä riitti. Ilta oli tosi kiva.

Charlotte ja Etienne asuvat toista vuotta Berkeleyssä ja minkälaisessa asunnossa! Se sijaitsee Panoramic hillseillä ja kuten nimi kertoo niin näköalat terassilta ja kokolasisista seinistä ovat mahtavat. Auringonlasku oli huima.


Naapurin talo.


Toisaalta pimeys kukkuloilla on läpimusta ja siellä ei ole ollenkaan katuvaloja eli autollemme meno illalla oli vähän jännittävää. Siellä asustaa myös mountain leijona eli puuma poikasineen. Myös matka keskustasta kestää, koska tie kiumurtelee kapeana ja he asuvat melkein korkeimmalla kohdalla kukkuloita. Asunnon omistaja on rakennusteollisuudessa rikastunut mies, joka asuu suurimman osan vuotta Dubaissa, New Yorkissa, Euroopassa ja Shangaissa. Heidän asuntonsa sijaitsee tämän vuokratun asunnon katolla ja on siis tyhjillään suurimman osan vuotta.

Eli näköala kelpaisi, mutta en pitäisi siitä, että kävellen ei pääse oikein minnekään. Paitsi tietysti luontoon ja metsään. Heidän terassiltaan näkyy niin Bay Bridge kuin Golden Gate ja hyvällä säällä, joka nyt sattui olemaan niin Farallon saaret. Saaret sijaitsevat 43 kilometriä rannikolta ja ovat tunnettu valaiden tarkkailupaikka.



Kiitospäivän jälkeinen perjantai on nimeltään Black Friday ja silloin shopataan. Urakalla. Jossain päin Kaliforniaa oli joku mies uhannut aseella lastentarvikeliikkeessä, kun jotain aletuotetta ei enää ollut. San Franciscossa Macy´s ja muutamat muut tavaratalot aukaisivat ovet neljältä aamulla. Ihan älytöntä. Tätä kulutushysteriaa en tässä maassa oikein sulata. Kaikkiin juhlapäiviinkin liittyy aina suuret alennuspäivät ja ne voi näin kätevästi viettää kaupoissa. Kun halvalla saa ja lähtee.

Tosin olisihan sitä itseänikin vähän houkuttanut mennä Gapille, kun siellä oli yhdessä liikkeessä kaikista tuotteista -50%. Että se siitä hurskastelusta. Vietettiin kuitenkin kiva päivä Ninan kanssa SF:ssä Missionin alueella, istuttiin kahvilla ja käveltiin.

Juhlapyhä

Uutiset ovat pullollaan säätiedotuksia, jäätymisvaara! Täällä on ennätyksellisen kylmää, noin +5 celsiusastetta tai vähemmän ja uutistoimittajat tekevät juttuja, jossa käsitellään sitä, kuinka kylmän ilman voi nähdä uloshengitettäessä. Yöllä lämpötila voi myös mennä pakkasen puolelle. Tietenkin se on tärkeätä tiedottaa, koska autoissa ei ole talvirenkaita.

Toisaalta tästä hivenen pohjoiseen on Lake Tahoe ja siellä on ihan kunnolla lunta sekä laskettelukausi avattuna. Eli ei täällä lumi tai pakkanen mikään aivan ihmeellinen asia ole, lähinnä se, että tässä bay arealla laskee lämpötila lähelle nollaa. No, onhan se kylmä.

Nyt on hyvä rauhoittua Amerikan suurimman juhlapyhän, Thanksgivingin, juhlintaan. Tämä juhlapyhä ylittää joulut ynnä muut ja jopa ruokakaupat ovat kiinni torstaina sekä osittain perjantaina. Se on kuulkaas jotain ihmeellistä tässä maassa. Juhlintaan kuuluu kalkkuna, koska silloin kiitetään ja juhlitaan sadonkorjuuta (johon kalkkuna kai sitten jotenkin liittyy..?).

Thanksgiving, kiitollisuus ja onni perheistä, ystävistä ja rakkaudesta. Kiitos teille kaikille ihanille ja ikävä on jokaista!

Rouvakerholla vietettiin Thanksgivingiä kalkkunan kera. Alakuvassa Anna-Maija ja Eero.

Menoja, kuvia

Seuraa kuvia parin viimeisen viikon varrelta. Ihanan sosiaalista on ollut elämä ja useaa erilaista tekemistä.

Olemme viimeisten parin viikon aikana vierailleet muun muassa Sonomassa muutamalla viinitilalla. Ruska oli värjännyt marjoista tyhjät viinipensaat hienon värisiksi. Sonoma on Napaa rauhallisempi alue turistien ja rikkaiden amerikkalaisten suhteen, mutta täytyy myöntää, että Etelä-Afrikassa viinitilojen ilmapiiri oli kotoisampi ja viehättävämpi. Toisaalta kävimme vain ihan epämääräisesti muutamalla tilalla ja ne olivat amerikkalaiseen tyyliin tuotteistettuja ja mukavaksi suunniteltuja, vähän liiankin helpoksi. Täällä muuten asiat toisinaan on tehty liian mukavaksi ja juuri helpoiksi, joskus tuntuu, että vähempikin riittäisi. Toisella tilalla oli kuitenkin hyvää chardonneytä ja taasen toisella kaikki viinit olivat ihan huonon makuisia. Kolmannella tilalla oli liian fiini tunnelma meidän makuun.

Paluumatkalla suuressa nälässä laihdutimme Mustan karhun dinerissa, ensimmäinen periamerikkalainen päivällinen. Oli muuten hyvää. Lähti suorastaan käsistä, ihan cokistakin piti saada ja liikaahan se oli.



Sitten vietettiin ensimmäistä isänpäivää. Onnellinen isukki.


Grillattiin Outin läksiäisiä ja juotiin ruskeista paperipusseista olutta sekä viiniä.


Kävin Toukon kanssa eräällä lammella retkellä. Syksyinen valo oli upea.

Niin ja saimme ensimmäisen vieraan! Alistair, hollannin tuttumme, oli San Diegossa konferenssissa ja matkusti samalla meitä tervehtimään. Toki hänen isänsä asuu myös tässä aika lähellä eli yhdisti matkaa siihen. Oli mahdottoman kiva nähdä häntä ja kuulla kaikkien ystävien kuulumiset.

Päivien ratoksi olen viettänyt aikaa tyttöjen kanssa. Tässä olemme lounaalla Oaklandissa Rock ridge -nimisellä alueella. Oakland muuten sijoittui tänä vuonna amerikan viidenneksi vaarallisemmaksi kaupungiksi ja tähän ostosalueeseenkin se heijastuu niin, että kaupoilla ei mene hyvin, koska ihmiset eivät uskalla/halua käydä siellä ostoksilla. Meistä tuo alue on kuitenkin ihan mukava ja siellä on hyviä lounaspaikkoja. Oaklandissa pitää vain tietää, missä kulkee ja pimeällä varsinkin on parempi pysyä muualla. Valitettavasti katukuvan muutos näkyy hyvin selkeästi, kun siirtyy Berkeleystä Oaklandin puolelle. Sinne on keskittynyt köyhyys, kouluttamattomuus ja esimerkiksi huonot koulut. No, tästä amerikan ongelmallisesta yhteiskunnallisesta rakenteesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon. Lisää myöhemmin.

Joten siirrytään sujuvasti siihen, että meillä oli oikein mukavaa. Neljä poikaa ja neljä äitiä.


Kaksi alinta kuvaa Anna-Maijan kamerasta.

The Golden Gate

Sateinen viikonloppu täällä päin. Muutoin onkin ollut aivan ihanat syksyilmat, lämmintä, mutta pieni kirpakka tuulahdus mukana. Viikko on ollut kiireinen. Yhtenä iltana grillattiin Outin ja Laurin kanssa ja toisena yhden Kain perheen luona hillseillä.

Iltaisin sateella liikkuessa on tosi pimeätä ja autolla ajaessa vastaantulevien citymaasturien korkeammalla olevat valot osuvat pahasti silmään. Lisäksi se, että kaduilla ei monasti ole katuvaloja, tekee ajamisesta erilaista. Itselläni myös oman mutkansa tekee se, että täällä on niin jyrkkiä katuja ja olen niin lyhyt, että joudun nousemaan penkistä nähdäkseni mitä edessä on. On sellainen seniorirouvakansalaisen olo ratissa, nenä kiinni etuikkunassa.

Toukolla jatkuvat vaikeat vuodet mammanpoikana, huuto on kova, mutta toivottavasti menee aikanaan ohitse. Muutoin täällä ollaan edelleen hyväntuulisia ja kovasti isoa poikaa, kaikki vauva-asennot ovat ihan tylsistyttäviä. Vaunuissa makaaminen on hyvää vauhtia vaihtumassa rattaissa istumiseen ja kierähtämisessä on kova harjoittelu meneillään. "Tzin Tzongilta" hankitun vaa'an mukaan painoa olisi noin 6,2 kg. Olemme myös vihdoin hankkimassa pinnasänkyä, kunhan löydämme jostain käytetyn, koska saimme nyt itsellemme kunnon sängyn ja Touko siirtyi kahden pöydän päälle omalla patjallaan (sängyn ja seinän väliin). Eikä toimi pitkään.

Kävimme pari viikkoa sitten Golden Gatella, Sausalitossa ja ympäristössä. Golden Gate on vuonna 1937 valmistunut silta ja oli aikansa pisin ketjusilta. Siltaa pitkin menee autokaistoja, mutta siinä voi myös kävellä tai pyöräillä. Yleensä silta on sumussa, mutta meillä taivas oli ihan kirkas ja näkymät hienot.

Ikävä lisä siltaan on se, että se tunnetaan suosittuna itsemurhasiltana. Sillalla on jopa sellainen kyltti, että soita mieluimmin tukipuhelimeen kuin hyppää.

Eräät miehet meloivat laudoilla sillan alla delfiinien hyppiessä vieressä. Sitä oli hauska katsella, vaikka ensin luulin todistavani tappajahai-elokuvaa. Täällähän on se maailman suurin valkohaipopulaatio. Kannattaa klikata kuva suuremmaksi.



No, kurjuudesta kauneuteen. Itse silta on kyllä kaunis ja sillan viereisessä puistossa on kivat näkymät San Franciscon lahteen ja Alcatrazin saarelle. Hyvin amerikkalaista oli se, että ihan sillan vieressä on todella kallis parkkipaikka, jossa kymmeniä autoja kiertää ympyrää etsien vapaata tilaa. Eräästä mutkasta pääsee kuitenkin normaalille autotielle ja noin 100 metrin päähän tästä sillasta ja siellä oli tyhjää ilmaista parkkitilaa vaikka kuinka paljon. Joutui vaan vähän kävelemään.

Kävimme myös Sausalitossa, joka on kylä sillan toisessa päässä. Sausalito tunnetaan turisteista ja varakkaista paikallisista asukkaista. Tämän huomasi siinä, että kotimamma lenkkareissa sekä hupparissa tunsi kerrankin itsensä aivan alipukeutuneeksi ja sai muistutuksen siitä miten ihmiset oikeastaan laittautuvatkin. Sausalitossa ei mielestäni niin kovasti ollut mitään nähtävää tai erikoista, mutta ilmeisesti se on suosittu paikka käydä syömässä tai jos pyöräilee Golden Gaten yli, niin sieltä voi ottaa paluulautan San Franciscoon. Sausalitossa Tuukka teki myös ensimmäisen julkkisbongauksen. Joku vanhempi saippuatähti, jota Tuukka ei tosin tunnistanut. Päättelin, että ehkä Ridge Forrester. Kukas muukaan.

San Francisco Sausalitosta katsottuna. Iso silta on Bay Bridge, joka on siis meidän kotisilta matkalla Cityyn tai etelään.



Sausalitosta kävimme vielä Point Bonitassa eli eräällä majakalla, joka sijaitsee ihan Sausaliton vieressä jälleen armeijan alueella. Siellä oltiin "maailman reunalla" ihanassa auringonlaskussa.