Halloween

Ohessa muutama Halloween-koristelu. Valitettavasti tähän hätään ei nyt ole kuvaa niistä parhaista (?) taloista, joissa joulu, juhannus ja vappu ovat menneet sekaisin. Täällä on tällä viikolla vietetty sairastupaa; Touko hivenen flunssainen ja ak samoin.

Halloween todellakin on täällä iso tapahtuma. Huomenna varsinaisena päivänä on paljon erilaisia paraateja (dead parade), ghost towneja, pukukilpailuja yms. Tuukka kertoi, että yliopistolla näki viikolla opiskelijoilla erilaisia haamuasuja sekä joku professorikin käveli muuten mustassa normaalissa pitkässä poplarissa ja hattu päässä, mutta naamalla oli valkoinen haamukangas. hmm.

Halloweenin yhtenä tarkoituksena on muistella edesmenneitä läheisiämme, varsinkin täällä latinalaisessa amerikassa (Kaliforniassa on paljon meksikaaneja). Samoin halloweeninä juhlitaan sadonkorjuuta ja taivaanrannassa paistaa iltaisin iso sadonkorjuu-kuu eli täysikuu matalalla.

Huomiseksi varauduimme lapsilaumoihin muutamilla karkeilla, sen verran täällä kylässä on pyörinyt innokkaan oloisia noitia ja luurankoja.

Jamesta jalkaan

Vielä viime viikolla sai nauttia aamukahvit parvekkeella. Ei enää. Sadekausi on täällä.




Viikonloppu sujahti ohitse. Tällä kertaa vetisesti. Ilmeisesti nämä erilaiset säämuutokset ovat nyt vaikuttaneet Kaliforniankin intiaanikesään. Yleensä lokakuussa ei koskaan never ever sada vettä. No, nyt sataa. Talvi on siis etuajassa. Tosin tänään maanantaina paistaa taas aurinko.

Pidettiin siis rauhallinen viikonloppu. Perjantaina autoiltiin Laurin ja Outin kanssa superhyperkamala ostoskeskukseen Milpitakseen. Sinne oli noin tunnin ajomatka ja ruuhkat olivat välillä älyttömät. En ymmärrä kuinka nämä ihmiset suostuvat elämään näiden autojensa kanssa. Onneksi meitä oli enemmän kuin kaksi ja saimme näin käyttää carpool eli kimppakyytikaistaa.

Jättiostoskeskuksessa oli ihan mukavia ja edullisia outlet-liikkeitä. Meillä oli tarvetta erityisesti housuille, koska lähdettiin tänne niin niukassa vaatevarustuksessa. Nyt siis on farmaria molemmille muutamalla kympillä.

Tuon outlet-keikan jälkeen istuimme iltaa Laurin ja Outin luona olutta sekä viiniä maistellen. Oli kovin kätevää kävellä yölllä pihan toiselta puolelta kotiin. Heidän sisustuksena käsittää nämä maanmainot pirteät pinkit tuolit ja kasan levyjä.


Lauantaina illallistimme yhdessä muiden Fulbright-stipendiaattien kanssa täällä Berkeleyssä. Oli tosi kiva nähdä kaikkia muita ihmisiä ja kuulla vähän kuulumisia. Muut jatkoivat pubiin iltaa viettämään, mutta me emme pääse sisään. Täällä pubeihin ei oteta alle 21-vuotiaita. Vaikka kello oli siinä vaiheessa vasta yhdeksän ja täällä ei nyt muutenkaan kukaan örvellä ravintolassa samaan tapaan kuin Suomessa.

Sunnuntaina vierailtiin hollantilaisten Ninan, Roelin ja Lucaksen luona. He asuvat keskustassa sellaisessa tyypillisessä amerikkalaisessa kodissa. Pari huonetta ja iso keittiö. Nythän kaikissa taloissa on paras Halloween-sesonki meneillään, ihan suorastaan kilpavarustelua. Niin myös heidän naapureilla. Meillä täällä kylässä eräänkin asunnon postilaatikosta roikkuu veriset sormet ja pihanurmi on täynnä hautakiviä..niin ja kävelymatkalla kauppaan säikähtelin, kun parissa talossa roikkuu ovessa hirtettynä ihmisen kokoinen luuranko hääpuvussa. Että happy halloween ja pitää muistaa ostaa karkkeja ensi sunnuntaiksi.

Totaalinen vauvajuttu

Varoitus, tämä kirjaus on ihan vaan lapsihommaa. Haluan mainita muutamia erilaisuuksia Suomen ja USA:n välillä ja sattuneesta syystä arkeni nyt muutenkin hivenen pyörii tämän asian ympärillä.

Amerikassa terveydenhoitoon tarvitaan vakuutus ja meillähän ei sitä ole. Tai siis meillä on matkavakuutus yhtäkkisten sairauksien hoitoon, mutta normaali neuvola, tai täällä neuvolaa vastaavat lastenlääkärikäynnit, eivät meille kuulu. Rokotteethan saimme suuren tutkiskelun jälkeen ilmaiseksi eräältä klinikalta. Pääsimme public health/köyhien vakuutusohjelmaan. Rokotteiden annon yhteydessä Touko sitten punnittiin ja mitattiin. Seuraava rokotussatsi saadaan marraskuun lopussa, mutta mitään perustarkastuksia meille ei siis valitettavasti tehdä muutoin.

Touko oli syntyessään pikkaisen hoikahko ja edelleen hieman mietimme painoa. Kuulin Ninalta, että täällä kokoontuu imetystukiryhmä, jossa on vaaka ja ennen kaikkea, tämä ryhmä on ensimmäisellä kerralla ilmainen. Nina sitten kuljetti minut paikalle ja voi pojat, se oli Amerikkaa se! Ryhmästä oli kyllä hyötyä ja sieltä sai hyviä neuvoja, mutta oli se kuin elokuvaan olisi tipahtanut. Voi sitä ylisanojen ja nyökyttelyn määrää (I so totally understand). Joku haki täydellistä ruokavaliovinkkiä imetystä varten ja toiset olivat esimerkiksi epävarmoja vauvan itkun suhteen. Tämä ryhmänhän perusidea on tosi hyvä ja Suomessakin kokoontuu vastaavia. Täällä vain se ohjaajakin oli jotenkin niin ällö. Ja kaikilla mammoilla oli my best friend- tyyny, eli imetystyynyeli imetystyyny, vartalon ympärillä tarranauhoilla. Sellainen voi olla hyödyllinen, sitä en kiistä, mutta nämä olivat oikein kertakaikkiaan superkehiteltyjä versioita.

Erehdyin kertomaan omalla vuorollani, että annamme Toukolle korviketta imetyksen lisäksi (edelleen vähän, jotta paino varmasti nousee) ja käytämme tuttia. Oh my, hullu nainen euroopasta - paha paha äiti :) Oli minulla kyllä hauskaa sen jälkeen muistella kokemusta Tuukalle.

Tähän täytyy myös lisätä, että ehkä se paheksunta syntyi jotenkin siitä, että täällähän monet palaavat töihin kolmen tai viiden kuukauden jälkeen ja lopettavat imetyksen. Siksi imetykseen halutaan erityisesti kannustaa. Ehkä meille Suomessa on jotenkin luonnollisempaa jatkaa ainakin sinne puoleen vuoteen saakka.

Onneksi muuten näiden hollantilaisten ystävien kanssa olemme jotenkin samoilla linjoilla tai voimme avoimesti päivitellä asioita tai kertoa tuntemuksia, eikä tarvitse yrittää olla jotenkin täydellinen äiti. Ninakin om ihan reippaasti myöntänyt, että hänellä meni hermot äitiyslomaan jo muutaman kuukauden jälkeen ja oli kiva palata osittain töihin nyt Lucaksen ollessa vähän isompi.

Meidän vaunut ovat täällä ihan harvinaisuus ja niitä aina ihmetelläänkin kalliiksi vaunuiksi, joita ihmettelijä ei ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Täällä kaikilla on vain rattaat, joissa vauva-aikana käytetään auton turvaistuinta. Suomessahan ei suositella sellaisessa lasta kuljetettavan kovin pitkiä aikoja. No, toisaalta täällä ei myöskään harrasteta vaunukävelylenkkejä tai ainakin minä kovin itsekseni saan tuolla ulkoilla vaunujen kanssa.

Imetys, joka on Kaliforniassa, ei siis kaikissa osavaltioissa, laissa säädetty sallituksi. Eli periaatteessa, jos jossain julkisessa tilassa imettää, sitä ei voi kieltää. Ennenhän minulla ei tähän ollut tietenkään mitään kantaa, mutta nyt syötettyäni Toukoa niin kaupoissa, ravintoloissa, metroasemilla, puistossa ja missä nyt satumme liikkumaan, niin pidän tätä tietenkin erityisen positiivisena asiana. Varmasti näin on myös Suomessa, eipähän ole kokemusta. Täällä ei tosin näe kovin usein julki-imettäviä äitejä (termi opittu Suomen keskustelupalstoilta..) ja monet amerikkalaiset pitävät imettäessään sellaista varta vasten kehitettyä (kätevää?) liinaa peittona, nursing cover.

Ravintolat ja kahvilat ovat lapsimyönteisiä ja niihin on helppo mennä vauvan kanssa. Onneksi tietysti on myös paikkoja, missä sopii olla vain aikuisia, omassa rauhassa.

Kaikenkaikkiaan tämä on helppo maa olla vauvan kanssa. Vaatekaupoissa on yleensä aina yksi lakisääteinen pukukoppi pyörätuoliasiakkaille, samoin kuin ravintoloissa vessa, ja sinne mahtuu siis hyvin vaunujen kanssa. Myös isommissa kaupoissa (ruoka, kirja yms.) on aina restroomit ja niihin voi kurvata vaipanvaihtoon yms.

Vaipoista voi mainita sen verran, että monissa kertakäyttövaipoissa on hajuste. Tämä ei oikein itseä miellytä, minusta ne haisevat vaan entistä pahemmalle. Kestovaipat ovat täällä halvempia kuin Suomessa ja niistä olenkin löytänyt yhden itselleni uuden hyvä merkin; BumGenius. Niiden pitäisi käydä pienestä vauvasta isompaan lapseen, koska sitä vaippaa voi "kasvattaa". Tosi hyviä. Kantoliinoja tai kantoreppuja täällä Kaliforniassa käytetään melko paljon ja meidänkin Manduca on ahkerassa käytössä. Niin ja vauvanvaatteet on omituisessa koossa Toukolle. Amerikkalaiset vauvat ovat ilmeisen lyhyitä ja pyöreitä. Nimittäin Toukolle 3-6 kk vaatteet mahtuvat juuri ja juuri sekä olemme nyt siirtymässä 6-9 kk kokoon. Eikä Touko nyt niin pitkä ole. Sellaisia pieniä detaljeja. Voisin vielä mainita, että se äidinmaidonkorvike on ruskeampaa kuin Suomessa ja jättää mukavanvärisiä tahroja.hmm.

Äiti-lapsitekemisiä on kaikenkaikkiaan paljon ja yleisesti kotiäidit ajavat päivisin johonkin monista puistoista ja viettävät siellä päivää. Muutoinkin tämä on sellainen kotirouvien luvattu maa, vaikka ei olisi lapsiakaan. Kaikenlaista vapaaehtoistyötä löytyy ja sellaisiin on suotavaa osallistuakin. Lisäksi kunnon housemakerilla on joku luova harrastus, johon paneudutaan huolella. Vaikka taito ja teko eivät ihan kohtaisikaan. Tämän huomaa meidän rouvakerhosta, jossa näillä faculty wifeseilla on jokaisella joku harrastus kuten vaikkapa savityöt, neulominen, valokuvat, ruoka tai japanilaiset taidemunat.

Mukavaa viikonloppua sinulle, joka jaksoit lukea :)

And here comes the..

CAR!

No niin, nyt se on vihdoin - vihdoin - vihdoin hankittu, automobiili. Olipas sellainen urakka, että en ihan heti ostaisi uutta. On nimittäin luettu testiajoraportteja, taksikuskipalstoja, tiirailtu peltejä, mietitty, laskettu, pohdittu, konsultoitu Sipiä (Ak:n isä) jne.

Toyota Prius hybridi, kolmannen sukupolven Prius. Että pittäisi nyt kulkea sähköllä ja bensalla. Toivomus, että oikeasti olisi kunnollinen ja saisimme sen aikanaan Suomeen. Huh. No vähän helpottaa se, että hinta on puolet siitä, mitä Suomessa joutuisi maksamaan. Tänään päräytetään ruokakauppaan ja ostetaan kaikki mahdolliset megapakkaukset :)

Täällähän tosiaan kaupassa kaikki on yleensä suurissa pakkauksissa, maitoakin normaalisti hankitaan kerralla gallona, eli n. 4 litraa tönikässä. Samoin esimerkiksi appelsiinimehu on aina 1/2 gallonan, eli n. 2 litran purkissa. Pakkauskoko ei rajoitu vain juomiin. Olemme leiponeet muutaman kerran pullia ja kardemummaa meillä on monen vuoden varalle.

Täällä satoi ensimmäisen kerran vettä viikonloppuna. Ei tehty oikeastaan mitään, olin vähän nuhaisen oloinen ja oli oikeastaan ihanaa vaan oleilla kotona sekä siivoilla ja rentoutua. Käytiin tosin sunnuntaina syömässä Laurin ja hänen viime viikolla saapuneen vaimonsa Outin kanssa, Gourmet burgereita, nam. Onneksi kohta saadaan vaaka kilojen vartijaksi, kun ostettiin käytettynä sänky ja tingattiin samaan kauppaan.

Outi on oikein mukava, tosin hieman meitä vanhempi. Tarkoituksena olisi tehdä yhdessä ainakin retki Outletteihin, "levykaupoille" ja viinilaaksoihin.

Eilen tiistaina kävin vakiotreffeillä Päivin kanssa. Olemme ottaneet tavaksi syödä vähintään lounasta yhdessä tiistaisin, yleensä tehdään jotain muutakin. Nyt pyörimme Fourth street -ostoskadulla. Se sijaitsee ihan lähellä meidän asuinaluetta ja on pikkukatujen rajaama alue, jossa on useita liikkeitä. Se on viihtyisä paikka käydä esimerkiksi lounaalla. Siellä on myös tosi kiva herkku/ruokapuoti, jossa myydään (kalliilla) ihania tuotteita!

Täällähän meillä oli tarkoituksena syödä paljon luomuruokaa ja kuten joskus kirjoitinkin, jotenkin oletimme sen olevan edullisempaa. No, ehkä jotkut ruokajutut ovatkin, mutta osa on tosi kallista. Tietenkin tarjontaa on paljon enemmän ja kyllä esimerkiksi luomumansikat maistuvat erittäin paljon paremmilta kuin tavalliset kaupassa myytävät. Ostamme siis aina osan tarvikkeista luomua ja osan tavallista. Toukon siirtyessä kiinteisiin ajattelimme hänelle soseuttaa luomujuurekset yms. Välillä tosin on jo mennyt hermokin koko organic-juttuihin, kun osa homehtui ihan heti..

Verrattuna Suomeen luomua on kuitenkin tarjolla paljon laajempi valikoima (joku kyllä taisi mainita, että ehkä täällä ne luomuvihannekset on sitä, mitä Suomessa myydään tavallisena..). Lisäksi kaikissa lihoissa on aina maininta, jos ne ovat peräisin eläimistä ilman hormoonirehuja tai muuta sellaista. Siinä saa kyllä olla tarkkana.

Vielä ruokakaupoista pitää mainita, että ne on yleensä ihania. Erityisesti juuri vihannes-, marja- ja juuresosasto. Tai erilaisten "myslien" osasto. Leipätarjonta on heikompaa ja välillä saa etsiä erilaisia asioita kuten "Elmukelmua", koska niitä ei välttämättä myydä joka kaupassa.

Autoilu täällä ihan kirjaimellisesti avartaa. Alla muutamia otoksia ensimmäiseltä retkeltä Berkeleyn kukkuloille. Aurinko oli juuri laskenut ja pilvet sekä sumu valtasivat sijaa.





Sain Päiviltä yhden kuvan meidän torstaikerhosta, joka siis vuorossa jälleen huomenna. Tässä siis Corien + Robin, Margie, minä omituisella kivalla sivumahalla ja Sofia takanani.

Kampus

Hellettä pitää edelleen, sellaista 30-35 astetta. Tosin nyt onkin tilastollisesti viiteenkymmeneen vuoteen kuumin lokakuu. Iltaisin on heti auringon laskettua viileä, ihan vaan 15 astettakin. Aurinko laskee muuten nyt jo klo 19.00. Vielä syyskuun alussa aurinko paistoi kahdeksaan asti. Tänään sain myös mitä ihanimman päivähetken, kun vein Toukon Tuukalle lounaan ajaksi tai siis lounasseuraksi ja käväisin jo mainitsemani Cecilen expressive primitive-tanssitunnilla. Sellaista perusrytmeihin perustuvaa ikään kuin alkeellista tanssia, jossa lauletaan/hymistään samalla, Ah!











Berkeleyn sydän on yliopistokampus. Se on kooltaan n. 2x2 kilometriä. Alueelle järjestetään myös turistikierto-kävelyä ja siellä on ihan oikeasti jotain nähtävääkin. Kampus on kaunis ja eläväinen. Täällä opiskelu on vaativaa ja siellä täällä näkee toisinaan opiskelijoita opettajan johdolla istumassa nurmikolla keskustellen tai harjoituksia tehden. Opetus on enemmän opettajavetoista ja luennoille on valmisteltava etukäteen materiaalia tai luettava joku teksti. Jotain mitä kaipaisi Suomen massaluentojen tilalle. Opiskelu maksaa täällä todella paljon, mutta onneksi vähävaraisille on erilaisia ohjelmia, joihin voi hakeutua ja opinnot saa näin maksutta. Eräs Kendra vaimokerhosta haluaisi vaihtaa ammattia (hän tutkii kudosnäytteistä syöpäsoluja) ja tämä toinen maisteriohjelma maksaa hänelle 50 000 dollaria eli noin 38 ooo euroa. Siinä on kova pohdinta, että jäädäkö pois töistä ja miten maksaa tämä laina aikanaan takaisin.

Myös opiskelijoiden asuminen on kallista. Yliopiston läheisyydessä olevissa korkeissa kerrostaloissa neljän hengen huoneessa asuminen maksaa n. 11 000 dollaria / lukukausi. Täällä onkin tapana, että omakotitaloissa asuvat ihmiset vuokraavat takapihallaan mahdollisesti sijaitsevaa asunnoksi muunnettua autotallia tai muuta vajaa opiskelijoille asunnoksi. Suomalaisen Päivinkin naapurin takapihalla sijaitsevassa epäilyttävässä puurakennuksessa asuu 3 opiskelijaa vuokralla.

Yliopistoissa on tapana näin syksyllä järjestää alumnipäiviä, joilloin vanhat opiskelijat kutsutaan tänne ja syötetään + juotetaan. Tämän jälkeen he toivottavasti avaavat rahahanat ja lahjoittavat yliopistolle. Tämä perustuu siihen, että osa opiskelijoista kuitenkin menestyy (tai suurin osa) ja perinteen mukaan sitten halutaan tukea kotiyliopistoa. Tietenkin täällä se taloudellinen menestyskin on suhteessa hurjan paljon suurempaa kuin Suomessa (niitä miljonäärejä mahtuu hivenen enemmän tänne).

Kampus pitää sisällään viherkenttiä, metsikköjä, puroja, puistoja ja ravintoloita. Nämä opiskelijaravintolat ovat ihan hyviä ja vähän edullisempia. Niistä saa lounaaksi voileivät, bagelin, jogurttia, hedelmiä, smoothien, kiinalaista, salaatin yms. joitain yleisimpiä esimerkkejä mainitakseni.

Rakennukset ovat vanhoja ja yleisesti kauniita, jotenkin jylhiä ja kunnioitusta herättäviä. Kampuksella on monta rakennusta tai aukiota, jotka on nimetty valtavia lahjoituksia tehneiden ihmisten mukaan, kuten esimerkiksi Sather-gate tai Haas building. Joku henkilö on saanut oikein montakin tönöä hankituksi.

Kampuksen koosta kertoo jotain se, että siellä puistotyöntekijät tms. ajelevat "golf-autolla" ja myös jalka kipsissä olevia opiskelijoita kuskataan niillä ympäriinsä. Sellaisiakin tietenkin mahtuu tähän opiskelijamäärään aina muutama kerrallaan. Tai ehkä flip flopit vielä aiheuttavat jotain nilkkamurtumia keskimääräistä enemmän :)


Tuukka työskentelee alla olevassa punaisessa rakennuksessa, South Hallissa.





Tuukka jatkaa:

South Hall on kampuksen vanhin rakennus ja siellä kyllä tuntee olevansa historiallisessa paikassa. Työhuoneeni on alimassa kerroksessa. Kaikki vierailevat tutkijat on sijoitettu samaan huoneeseen, joka on vähän outoa. Täällä täytyy olla todella aktiivinen, että tutustuu paikallisiin. Onneksi minulla oli entuudestaan jo tänne kontakteja, ja näin olen tutustunut ihmisiin ehkä vähän helpommin. Tosin en vielä kovin moneen.

Täällä vierailevat tutkijatkin, minä mukaanlukien, maksavat vierailijamaksua. Tänne on monilla yliopistoilla jonkin näköinen sopimus, jolloin ne maksavat jonkin kertamaksun, jonka turvin saavat lähettää tänne vierailijoita. Tässä on huomattavissa pientä tyhjäkäyntiä. Meidänkin huoneessa on kaksi saksalaista maisteriopiskelijaa, jotka saapuvat paikalle puolen päivän aikaan rantapallot kainalossa ja lähtevät kotiin kolmelta. No, onhan tietysti hyvästä säästäkin kiva nauttia.

Rahasta ollaan myös erittäin tarkkoja. Esimerkiksi minun tittelini oli saapuessa Visiting Scholar, mutta se vaihdettiin post doc:iksi. Tämä siksi, ettei yliopiston tarvitse maksaa minulle terveysvakuutusta, joka voi olla melkein $1000 kuukaudessa. Muutenkin kaikessa säästetään. Esimerkiksi paperivarastoa, josta saisi kyniä, vihkoja jne. ei ole olemassakaan. Eikä kukaan ole sellaisesta kuullutkaan. Kynät, vihkot ja muut toimistotarvikkeet ostetaan itse yliopiston kaupasta. Opiskelijat ostavat myös tenttipaperinsa itse! Kannustaa tietysti napakampiin vastauksiin.

Toinen hyvä esimerkki on työpöydälläni oleva tietokone, jota en kuitenkaan saa käyttää. Se on ollut paikallaan jo kaksi kuukautta, mutta koska en maksa sen leasingistä en tietenkään saa siihen koskea.

Muut tutkijat ja ennen kaikkea professorit ovat todella mukavia, mutta myös kiireisiä. Itseohjautuvuutta tarvitaan! Oma tutkimukseni onneksi menee ihan mukavasti eteenpäin ja olen saanut täällä jo yhteistyökuvioitakin käyntiin.

Vierailevien tutkijoiden huoneessa, jossa istun, on myös vanhempien emeritus professorien työpisteet. Eräs yli 80 vuotias professori on hellyyttävä saapuessaan könkäten paikalle. Muistaa aina tervehtiä ja kysyä miten menee. Hänellä on myös lankapuhelin, jonka ääni on täysillä. Se pirisee pari kolme kertaa päivässä todella kovaa. Ottaen huomioon, että professori itse on paikalla ehkä yhtenä päivänä viikossa, tästä on tullut jo yleinen vitsi. Matkapuhelimeen ei kai enään vanhoilla päivillä totu.

Kiipeilyä ja oleilua

Hei vaan,

Terveissii täältä.

Viikonloppuna nautittiin taas yhdessäolosta ja erityisen kauniista ilmoista. Lauantaina matkustettiin muutaman muun tuhannen ihmisen kanssa Cityyn katselemaan lentonäytöstä. Oikeasti pojilla (olimme Laurin kanssa liikenteessä) oli suuntana levykaupat, mutta ilmeisesti minut saatiin näillä oikeilla naruilla koukutettua mukaan. Laurikin on siis intohimoinen vinyylien kerääjä ja niinhän siinä on sitten käynyt jo vähintään 5 kertaa, että pojat uppoutuvat levylaareihin ja minä laahustan lähistöllä. Tähän sinällään olen tietenkin jo kahdeksan vuotta saanut harjoitusta, joten ei voi kuin itseään syyttää, jos aika käy tylsäksi. Tähän voi muuten mainita, että olen saanut Tuukan kiinni kesken päivänkin näistä puuhista, koska olen soittanut jotain asiaa töihin ja he ovatkin Laurin kanssa levykaupassa "lounaalla"..

No, näimme siis samalla palasia Blue Angelsien lentonäytöksestä ja matalalla lentävistä hävittäjistä. Ennen kaikkea tutustuimme kuitenkin North Beach-alueeseen ja Little Italyyn. Kuten monessa asiassa täällä, niin Little Italyn muodostumisessa osittaisena syynä on vuoden 1906 maanjäristys, joka tuhosi suurimman osa San Franciscoa. Silloin satamassa työskennelleet tai jälleenrakentamiseen osallistuneet italialaiset maahanmuuttajat asettuivat lähelle työpaikkojaan ja keskittyivät tähän nykyiseen pikku-Italiaan.







Aikamoista kiipeilyä ja mahdottoman jyrkkiä katuja. Ihan tosi viehättävä alue ja mainiota ruokaa. Annokset tosiaan (viitaten edelliseen kommenttiin) ovat täällä isoja, mutta niistä saakin aina loput kotiin. Riippumatta minkälainen ravintola on kyseessä.

Katujen jyrkkyyteen liittyen voidaan kertoa, että Tuukka läpäisi ajokorttikokeen kirjalliset. Niissä vakiokysymyksenä Kaliforniassa on seuraava: kun parkkeeraat mäkeen, mihin suuntaan käännät pyörät 1)kun on rotvalli 2) kun on vain ajoradan reuna ?




Sunnuntaina vuorossa oli YWCA-talon vaimokerhon piknik tai oikeastaan vain osa meistä siellä käyvistä päätimme tavata picnikin merkeissä. Syötiin, juteltiin ja pelattiin baseballia. Tosin käsittääkseni suurin osa peliajasta meni sääntöjen selittelyyn. Tuukka kuitenkin urheili komeasti pesäpallotermeillä kunnarin (tai ainakin osa siitä)!


Hollantilainen Corien ja Robin. Corien on tosi kiva ja olemme heiltäkin saaneet Toukolle kaikkea vanhaa vaatetta yms. Nina, se toinen hollantilaistyttö, ei päässyt sunnuntaina paikalle.


Lappeenrannasta Olli, Päivi ja skidit.



Corien ja miehensä Alart sekä ranskalainen Ben ( Cecilen, eli yhden ystäväni, mies).



Sitten sitä kotikutoista baseballia.

Blue Angels are home

Good Morning San Francisco!

Weather is pretty warm, the sky is mainly clear AND the Blue Angels are home!
Tänä viikonloppuna täällä juhlitaan Fleet viikkoa eli armeijan laivastoa, joka on kutsuttu kotiin näihin juhliin. Nämä Siniset Enkelit ovat laivaston lentäjä-ässiä, parhaista parhaita ja he esittävät hävittäjillä sekä muilla lentoaluksilla taitonäytöksiä. Hävittäjät tekevät deltamuodostelman ja muita sellaisia kuvioita Golden Gaten vieressä SF lahden yläpuolella (myönnetään; olen vähän täpinöissäni - hävittäjä, top gun, Tom Cruise :) ) .

Lisäksi sotalaivoja on parkissa satamalaitureilla ja niihin pääsee tutustumaan. Katsotaan siis mitä viikonloppu tuo tullessaan ja mahdutaanko ihmisjoukkoihin Cityyn.

Ajattelin seuraavaksi valaista hieman Berkeleyn kaupunkikuvaa. Kaupunki koostuu hyvin erilaisista alueista. On kallista pohjois-Berkeleytä, Panoramic Hills- aluetta kukkuloilla, keskiluokkaista länttä ja köyhää etelä-länsikolkkaa. Kaupunkikuvassa näkyy hyvin yliopiston vaikutus ja opiskelijoiden määrä (30 000).

Telegraph avenue on yksi pääkaduista. Alueella asuu paljon undergraduate opiskelijoita eli yliopiston aloittaneita nuoria. Yksi osa katua on kuin jäänne 60-luvulta, kannabis roihuaa vapaasti ja kaikki on hivenen rähjäistä. Muutoinkin täällä aina välillä tapaa ihan oikeita hippiperheitä; paljaat jalat, maailman parantaminen äänekkäästi, ja kummallisia kylttejä. Se luo kaupunkikuvaan oman aika mukavan leimansa.

Berkeley on niin radikaali kaupunki kuin amerikassa vain on mahdollista olla (eli ehkä ei nyt niin kovin). Esimerkiksi muu amerikka juhliin piakkoin Columbuksen rantautumispäivää, mutta Berkeleyssä on päätetty juhlia mieluimmin alkuperäisten asukkaiden päivää ja kieltäydytty tästä Columbuksen juhlimisesta.

Muutoinkin tyyli on täällä hyvin vapaa. Niin kuin sanonta menee, pukeutumisessa "anything goes". Voin ihan hyvin lähteä aamulla kaupunkiin farkkushortseissa ja jumppapaidassa tai korkokengissä plus verkkareissa. Varsinkin kampusalueella opiskelijoiden yleisin pukeutumistyyli on lyhyet urheilu- tai farkkushortsit ja t-paita + sandaalit. Tai Cal-huppari (California Bears = yliopiston urheilujoukkue), reppu, farkut ja ne sandaalit.

Täällä ei siis näy minkäänlainen pintamuoti tai tyylikkyys. Lisäksi usealla teinillä kulkuvälineenä on skeittilauta tai potkulauta ja toisaalta katukuvassa näkee paljon ihan keski-ikäisiäkin skeittareita. Lisäksi fiksipyöräilijöitä on paljon tai ylipäätänsä pyöräilijöitä hifi-varusteissa.

Lisäksi täällä on tietenkin jonkin verran kodittomia ja erilaisia hörhöjä. Vaunuja lykätessä kaupungilla päätyy aina puheisiin ihmisten kanssa. Se johtunee kahdesta asiasta 1) kauheasti ei näe muita ihan pieniä lapsia tai 2) meille tutut lastenvaunut ovat täällä kalliita ja niitä ei oikeastaan käytä kukaan. Kaikilla on vain vauvan auton turvakaukalo koriosassa ja tämä toimii vaunuina. Täällä vauvoihin suhtaudutaan jotenkin yltiöpositiivisesti ja niitä ihastellaan hyvinkin vapautuneesti, päätä tungetaan vaunuihin ja ikää, nimeä yms. kysytään. Yleensä liikennevaloissakin päätyy kävelemään jonkun itselle puhuvan ihmisen kanssa. Esimerkiksi eilen sain kuulla kannustuspuheen äitiydestä eräältä rouvalta, vanhempi setä tuituili baby babyä ja lopulta ostoskärryillä ajeleva koditon pulimummo "pakotti" minut samaan hissiin matkalla BARTiin.

Tämä nainen, jonka kaikki omaisuus koostui näistä ostoskärryissä olevista tavaroista kysyi kotimaatani ja kerrottuani sen olevan Suomen ei hän meinannut uskoa. Kaivoi sieltä tavaroidensa joukosta Suomen lipun ja kysyi "mitä kuuluu"..tarina meni näin, että hän on ollut naimisissa suomalaisen miehen kanssa ja asunut Suomessa, mutta jättänyt miehensä koska halusi muuttaa Los Angelesiin ja tulla rikkaaksi. Se ei sitten mennyt ihan putkeen ja nyt vihaa Berkeleytä sekä kaipaa Suomea. Tämä tummaihoinen nainen sanoi, että Suomessa sai olla kotoisin mistä vaan ja vain olla, mutta amerikassa on aina ensisijaisesti tummaihoinen. Surullinen tarina. Eli Juha Jaakkola Espoosta: ex-vaimo pörrää täällä hivenen sekaisin.
Yllä vähän keskustaa.
Alla kuvaa pohjoisen omakotitaloilta.




Telegraph avenue.




Kuppilassa.
Ja lopuksi Toukon uusimmat temput eli roikkuu sekä tavoittelee leluja + takana meidän autuaan sekainen koti.

Kunnallinen kumijalka

Täällä Berkeleyssä "toimii julkinen liikenne". Reittejä on useita, vaikkakaan vaihtoa ei tunneta eli yhdellä maksulla matkustetaan yksi matka. Tosin olen kuullut, että sanomalla transfer ja maksamalla 25 centtiä, saattaa saada jonkun lipun vaihtoon (tämä on siis vain huhu, jota en ole vielä testannut). Ainakaan yksi kuljettaja ei tiennyt mitään asiasta ja automaatti vastaanottaa vain dollarin seteleitä.

Bussilla ajon sääntöjä (vaununäkökulmasta) :

1. Ole nopea, kuljettajilla on aina kiire "lady, gotta go, gotta go". Maksu suoritetaan syöttämällä 2 dollarin seteliä automaattiin kuljettajan vieressä. Onneksi käytössä on myös elektroninen kortti, johon voi ladata rahaa. Yksi matka maksaa 2 dollaria. Tuukka sai post docina kuukausilipun, joka maksaa 34 dollaria ja sillä voi kulkea millä linjalla tahansa.

Aluksi vaunujen kanssa jouduin aikamoisiin tilanteisiin, kun yritin ensin syöttää dollarit etuovella, sitten pyytää kuljettajaa ystävällisesti avaamaan keskiovet ja vielä pyytää jotain matkustajaa auttamaan vaunut kyytiin (yleensä joko vanha korkean mallinen bussi tai niin iso väli jalkakäytävän ja bussin välissä, ettei itse pysty). Aina tuntuu olevan kiire lähteä pysäkiltä. Yleensä bussi kuitenkin pysähtyy jokaiselle pysäkille vaikkei olisi matkustajia ja ihan vain in my opinion: se sitä aikaa vie.

2. Roiku henkesi edestä (tämä onneksi tuttua Helsingin julkisesta liikenteestä). Bussikuskien universaali rivakka ajotyyli: kaasutus, jarrutus, kaasutus tunnetaan täälläkin.

3. Ihmiset eivät suostu liikkumaan bussissa. Kaikki pakkautuvat etuosaan, vaikka takaosassa olisi istumapaikkoja vapaana. Tosin suuri osa opiskelijoista, joita valtaosa matkustajista on, ovat amerikkalaisia, jotka eivät välttämättä ole tottuneita julkiseen liikenteeseen.

4. Keski- ja takaovet ovat vanhemmissa busseissa mallia avaa itse, eli ne työnnetään itse auki. Niissä ei kuitenkaan ole mitään mekanismia, joka pitäisi ne auki vaan itse pitää taiteilla ulos samalla vaunuja kantaen.

4. Bussit kulkevat välillä ihan miten sattuu, varaudu viettämään aikaa pysäkillä.

5. Kyllä siellä bussissakin jutellaan, varsinkin jos kyydissä on laitapuolen kulkijoita. Täällä kodittomat huutelevat usein perään Toukolle (babylle) hyvää päivää ja muuta ystävällistä. Ei mitään tolkutonta ördäystä tai rähinää.

Muutoinkin olisin paljosta jäänyt paitsi, jos en busseja olisi käyttänyt. Tänäänkin kyydissä oli oikein elokuvista tuttu amerikkalaisuuden perikuva, sellainen erittäin tuhti nainen pinkeissä vaatteissa, isot aurinkolasit, tukka hyvin ja kuulokkeet korvilla, sekä erittäin erittäin kimeä ääni. Hän sitten kimitti näitä soittimisestaan tulevia kappaleita meidän muiden matkustajien iloksi.

Joskus käy tuuri ja on niin ystävällinen kuljettaja, että hän käyttää minulle ja vaunuille pyörätuoleille tarkoitettua nostinta. Se tosin vie niin paljon aikaa, että puolet bussista huokailee tuskissaan ja en itsekään kovin autuaaksi oloani tunne siinä nostimessa.. mutta minkäs teet

Jokainen bussimatka jännittää edelleen hivenen, mutta eiköhän niihin totu. Busseihin saa muuten myös kätevästi oman pyörän mukaan. Bussien edessä on fillarien kuljetusteline, johon menee käsittääkseni 4 pyörää. Kyytiin noustessa nostetaan itse pyörä siihen ja otetaan pois lähtiessä. Kätevää!

Viikonlopun onnea

Viikonloppuna kylän pihalla riittää vipinää. Alla naapurin kiinalainen isoisä lennättämässä leijaa lauantain ratoksi. Hän on valmistanut leijansa käytetyistä muovipusseista ja se lentää aivan mielettömän korkealla sekä upeasti. Mies on ihan taituri.



Viikonloput ovat täälläkin niitä ihania yhteisolon hetkiä. Aamulla voimme rauhassa touhuilla kotona, nauttia aamukahvit parvekkeella ja tämän jälkeen suunnata erilaisiin menoihin.

Lauantaina kävimme päivällä kahvilla ja Farmers marketissa hollantilaisen Ninan, tämän miehen Roelin ja heidän 7 kk ikäisen poikansa Lucasin kanssa. Ninaan olen tutustunut tutkijavaimokerhossa ja pyysivät meitä viettämään päivää kanssaan. Tästä olimme tietenkin innoissamme (aivan jee!), ystäviä. Nina Ja Roel ovat oikein mukavia, molemmat psykologian tohtoreita neurotieteen alalta (tähän väliin Paula, Milla ja Anna: En taida kertoa kuinka monta kertaa olen Hietasen neuropsykologia IIsta tenttinyt).

Täällä on useita eri Farmers marketteja eli toreja, joissa myydään paikallista (yleensä organic eli luomu) tuotantoa tai erilaisia käsitöitä. Me ajattelimme tänne muuttaessamme, että luomu olisi jotenkin halvempaa verrattuna Suomeen, mutta sitä se ei ole. Valitettavasti. Toritkin ovat aika kalliita. Tarjontaa tosin on mielettömästi ja joitain asioita voi luomuna ostaakin. Nämä Farmers marketit ovat kuitenkin kivoja paikkoja kierrellä.


Sunnuntaina lähdimme San Franciscoon Laurin kanssa tapaamaan kahta muuta Fulbright-stipendiaattia eli Minnaa ja Hilkkaa. He asuvat Ashbury Heights -alueella ja kävimme siellä syömässä ja kävelemässä. Tosi hauska alue ja talot aivan ihania viktoriaanisen ajan tyyliä. Tosin osa tästä alueesta on aikamoista huume/pörriäisaluetta, mutta sellaisessa hyvässä hengessä eikä ollenkaan pelottavassa.




Meidän tarkoituksena oli mennä Jazz-festareille Golden Gate-puistoon, mutta emme mahtuneet vaunuilla bussiin, joten muut menivät ja me jäimme lohdutukseksi syömään hillittömiä "laihdutuspannukakkuja". Nam. San Franciscon bussissa meitä pyydettiin muuten nostamaan Touko syliin vaunuista turvallisuuden nimissä. Erikoista.

San Franciscoon meiltä kestää n. 45-60 min. riippuen kulkuneuvojen aikatauluista. Ilman autoa meiltä täytyy 2ävellä Bartille (eli paikalliselle pikajunalle/metrolle), joka kestää n. 20 minuuttia. Matka Bartilla SF:n kestää n. 25 minuuttia. Välillä vuorovälit ovat vaan aika pitkät eli noin 15 minuuttia.

Viikonloppuun mahtui myös elokuvanautintoja, kun tilasimme Netflixin. Tavallinen kaapeli-tv on täällä erittäin tylsä, sieltä tulee vain amerikkalaista jalkapalloa, murhauutisia tai ihan täyttä saippuaa, jota en edes minä jaksa katsella. Hyvien ohjelmien metsästäminen käy ihan työstä, kun joutuu selaamaan kaikki 100 kanavaa läpi. Tällä hetkellä vielä manuaalisesti, koska meidän 15 taalan tv ei ihan toimikaan. Se särisee niin kovaa, että emme jaksa katsoa. Eli tilasimme siis Netflixin, joka toimii internetissä. Maksaa 9 dollaria kuussa ja sieltä voi katsoa suurimman osan kaikista tv-sarjoista ja leffoista. Ne joko katsotaan suoraan tietokoneelta tai sitten joitain voi lainata dvd:nä postitse. Minullekin on nyt tulossa erään sarjan koko tuotantokausi lainaan postitse. Hintaa sisältyy aina palautuskirjekuori. Erittäin kätevää!